Wednesday, August 11, 2010

Lisaa kyyneleita

No oli hiukan ennen aikaista kertoa, etta alan palautumaan pikku hiljaa normaaliin. Eilen olin ekaa kertaa Kaapon lahdon jalkeen ruokakaupassa. Ja pillahdin siella itkuun. Ma vaan itkin Robin olkaa vasten. Me seisottiin kauan siella hyllyjen valissa ja ma vaan itkin ja itkin. Ja mua alkaa itkettaan taas.

Tuolla edellisen postauksen kommenteissa oli mielestani aika osuvasti kuvattu mun elamaani:
Olet jotenkin niin samaan aikaan löytänyt oman paikkasi ja toisaalta kokoajan etsimässä:)

Toi oli kylla aivan nappiin. Juuri tuollaiselta musta tuntuu. Olen onnellinen juuri tassa ja nyt. Teen unelma tyota ja olen loytanyt ihanan kumppanin. Viihdyn todella hyvin taalla Los Angelesissa. Mutta siltikin tuntuu, etta ei tassa ole kaikki. Aivan ehdottomasti mulla on oltava mahdollisuus nahda ennemman lapsiani, lapsenlasteni ja muutakin perhettani. Ja tietty ystavia. Mutta uskon, etta kaikki tuo on mahdollista tulevaisuudessa. Enaa en vaan viitsi tehda mitaan tarkkoja suunnitelmia sen suhteen, mita tulevaisuudessa pitaisi tapahtua.


Edit. Tastakin postauksesta on poistettu turhat hopinat...;)