Tuesday, August 10, 2010

Sisustelua ja serotoniinia

Vihdoin alkaa elama voittamaan, tai siis alkaa taa arki sujumaan. Robin loma jatkuu ja ollaan otettu niin rennosti kuin vain suinkin mahdollista. Ja tana aamuna huomasin, etta alan jo kaipaamaan jonkilaista askaretta. Joten alan jarjestella kotia pikku hiljaa uuteen uskoon. Ei mitaan suuri suuntaista muutosta, etsin vaan vanhoille tavaroille uusia paikkoja. Makkariin ainon hiukan lisata varia olkkarin puolelta ja olkkariin siirran makkarista neutraaleja varisavyja. Terassi saa myos hiukan uutta ilmetta. Pienillakin muutoksilla saa ihmeita aikaan. Ja vaihteluhan virkistaa aina.

Sitten asiasta ihan toiseen. Katselen telkkarista silloin talloin paikallista ei kaupallista maksutonta kanavaa. Sielta tulee usein tosi mielenkiintoisia ohjelmia. Erityisesti olen pitanyt Wayne W.Dyerin luennoista. Olen lukenut useita Dyerin kirjoja. Joitakin jopa lukuisia kertoja. Vaikka olenkin pitanyt kirjoista, niin valttamatta kaikki ei ole ihan auennut. Mutta Dyerin luennot on niin mukaansa tempaavia ja han osaa jotenkin vaantaa rautalangasta sanomansa niin ymmarrettavaan muotoon, etta mullekin on moni asia valahtanyt vasta noiden luentojen asiosta.

Eilisesta luennosta jai mieleeni mielenkiintoinen tutkimus. Tutkimuksessa mitattiin henkiloiden serotoniiniarvoja ja joitan muitakin arvoja, jotka liittyvat immuniisuojaan. Havaittiin, etta jos henkilo tekee "act of kindness" eli siis ystavallisen teon jollekin, niin seka antajan ja saajan serotoniiniarvot ja immuunisuojajotkut kohoaa. Eli molemmat saa hyvan annoksen positiivista ja terveellista energiaa. Mutta ei siina viela kaikki. Havaittiin, etta myoskin niilla henkiloilla, jotka vain nakivat tuon ystavallisen teon, samaiset arvot kohosivat. Kaikilla, siis tekijalla, vastaanottajalla ja sivustaseuraajilla saman verran.


Edit.
Sirpu toi mulle vanhoja valokuvia ja olen niita skannaillut ja ajattelin laitella niita myos tanne silloin talloin. Talla kertaa tallanen hauska kuva 18 vuoden takaa. Sirpu siina oikealla pikkuserkkunsa ja serkkunsa kanssa. ;)