Monday, August 23, 2010

Vuoret kasvaa ja kuoppa syvenee

Ma oon lukenut viime aikoina useammaltakin blogilta siita, etta sita yrittaa kirjottaa jotain, pyyhkii pois ja alottaa uudelleen. Ja lopultakaan siita kirjoittamisesta ei tunnu tulevan mitaan. Mulle on kaynyt nyt niin jo useamman postauksen kohdalla. Ja nyt oli kaymassa ihan sama juttu.Ei oikein tunnu olevan mitaan jarkevaa sanottavaa.



Ja tekemattomien asioiden pinot kasvaa kasvamistaan. Mulla odottelee valtava kasa kehyksia maalausta ja pitas niihin kai jotain kuviakin laittaa. Ja sitten ne pitas viela ripustaa. En vaan nyt saa mitenkaan aikaiseksi, vaikka todella haluaisin saada vihdoin seinille jotain.

Eilen juteltiin Robin kanssa tuosta saamattomuudesta. Ja ollaan tultu siihen tulokseen molemmat, etta tylsistyminen on meidan suurin ongelma. Tylsistyneessa tilassa alkaa kaikki tuntumaan saman tekevalta. Eika siina tilassa kuitenkaan voi olla ihan rennon lungisti, vaan kuitenkin jossain takavasemmalla tekemattomien toiden ja lupausten vuoret kasvaa kasvamistaan. Ja sitten tuntuu silta, etta ei niiden vuorien yli jaksakkaan kiiveta. Ei ainakaan tanaan, ehka ens viikolla.

Joskus sita taas tavoittaa sellaisen hengenvoiman, eli on taysin in spirit. Luovuus pulppuaa ja energiaa tuntuu riittavan. Nyt tuntuu, etta luovuus pulppuaa yli ayraiden ja energiaa en osaa kanavoida mihinkaan muuhun kuin paikalla pyorimiseen. Edelleen jotenkin sellainen tunne, etta tekemista on liikaa. Sain sentaan viikonloppuna aikaiseksi jotain, mista olen tyytyvainen. Virkkasin 50 isoaidinneliota. Arvelin, etta jos virkkaan 100 lisaa, niin mulla on ainekset mukavan kokoiseen torkkupeittoon. Tosin kaikista nelioista puuttuu viela uloin kerros. Mulla ei oo loydy siihen sopivan varista lankaa. Ajattelin taivaansinista tai vaaleaa mintunvihreaa.

Edit. Piristyin tosi paljon kun kurkkasin Wabi&Sabi blogille...nyt on ihan uusi tsemppi paalla, joskus se voi olla pienestakin kiinni. Suomalaisista loytyy kylla ihanaa hullua alkuvoimaa! ;)

***
Thank you Agneta, you made my day! I'm so proud of those crazy Finnish guys.