Monday, December 27, 2010

Siivoustalkoot




Ajattelin, että mitä jos ottaisinkin jo varaslähdön, ja alkaisin toteuttaa aivan nyt heti sitä, mitä päätin tehdä ensi vuonna. Mä tein päätöksen, että koittaisin keskittyä koko ensi vuoden, toivottavasti myös sitä seuraavat vuodet, vain etsinään, ajattelemaan, sanomaan  ja tekemään vain sellaista, mitä on mielestäni kaunista ja hyvää.

Musta on ollut tosi mukavaa nyt kun koti on ollut siisti ja kaunis. Olen todella nauttinut siitä. Mutta huomaan, että on vielä niin paljon tärkeämpää, millainen oma mieli on. Jos se on ei ole siisti ja kaunis, vaan täynnä turhaa painolastia ja negatiivista ajattelua, niin kaikki muukin kauneus menee hukkaan. Olenkin tänään yrittänyt aloittaa uudenvuoden siivoukset omassa päässäni. Aamulla tein kyllä aika ison virheen, yritin siivota muiden päitä, mutta se on kyllä täysin typerää. Olen siitä nyt pahoillani.

Nyt jatkan vain oman mieleni suursiivousta ja en lopeta, ennen kuin kaikki on puts kliin. Kaikesta turhasta painolastista ja negatiivisuudesta haluan päästä eroon. Ja sitten yritän pitää huolen siitä, että en aloita kasaamaan sinne enää mitään sellaista negatiivista tai häiritsevää rasitetta. Haluan pitää mieleni siistinä, puhtaana ja kauniina. Aivan kuten haluan kotinikin olevan.

***
I've so enjoyed the clean and beautiful home after Christmas, but I noticed, that much more important is that your state of mind is also clean and beautiful, without it, you can't really fully enjoy anything. Therefor my New Years Resolution is to seek, think, talk and do only beautiful and good things. After I cleaned my mind from all that junk and clutter, I don't want have there any kind of stuff, which I don't like. I wanted to keep my mind clean and beautiful. Same way I like my home.