Monday, February 7, 2011

Kaikki taas ihan sekaisin + edit.





Sekavia kuvia, kun on lähti jotenkin tää viikko käyntiin sekavassa mielentilassa. Olin asettanut niin monelaisia tavotteita tälle viikolle, että kompastuin taas siihen, että mielessä on liian monta asiaa kerralla. Eilen koitin vielä jotenkin sinnitellä ja yrittää tehdä jotain. Mutta tänään on nyt ajattelin tehdä täyden stopin turhalle yrittämiselle ja vietänkin tänään rokulipäivän. En tee yhtään mitään, ellei sellainen tarve tule ihan itsestään.

Ja kuinka ollakkaan, kun on pää sekaisin liiasta tohinasta, niin kotikin näyttää ihan samanlaiselta. Näin käy aina kun kadotan mielenrauhan ja kiirreettömyyden tunteen. Niin, nyt kyllä mieleeni taas hiipii ajatus, että toisaalta, voisin kyllä tässä sekavassa päämäärättömässä mielentilassa siivota ja keskittyä siihen niin perusteellisesti, että saan kaiken muun älämölön hiljennettyä. Joko tai, siivoan tai menen päikkäreille, mutta joka tapauksessa aloitan nyt viikon uudelleen. Onneksi täällä ollaan vasta tiistain varhaisessa iltapäivässä, joten mitään katastrofaalista ei ole vielä kerinnyt tapahtumaan.

Rauhallista viikon jatkoa kaikille. Kiiruhdetaan hitaasti, niin saadaan enemmän hyvää aikaan. ;)

Edit.
LOL, ~villa töllin~ eve tuolla kommenttiboxissa onneksi oikaisi mun virheen. Tänäänhän onkin vasta maanantai. Jihuu! Mulla tapahtuu usein tää sama moka, Rob kun aloittaa työviikkonsa aina sunnuntaista ja se tuntuu siksi ihan maanantailta. Mutta nyt vielä suuremmalla syyllä tästä tulee rokulipäivä. ;)