Thursday, April 29, 2010

Ihan vaan mun mielipiteeni ~ Just my opinion

Olen hiukan jo kaivanut esille niita vaatteita, jotka Suomesta toin tanne. Ne oli kylla valilla pakattuna pois, koska eivat kerta kaikkiaan mahtuneet enaa paalle. Mutta nyt alkaa dieetin tulokset jo sen verran nakya, etta joku paiva taas mahdun niihin.

Tosin mun Suomesta tuomat vaatteet on ehka hiukan liian rohkeita ja erikoisia amerikkalaiseen makuun. Amerikkalaiset ovat aika konservatiivisia pukeutujia. Yleensa aika huoliteltuja ja naisellisia. Muotia ja pukeutumis "saantoja" noudatetaan aika tarkasti. Kun taas euroopassa ehka persoonallisuutta arvostetaan enemman ja ei olla niin tarkkoja muodollisuuksista. Ja siella mielestani aina persoonallinen pukeutuminen on huippumuotia. Nama nyt on tietty taas mun ihan oma havainto ja poikkeuksia tietysti loytyy.

Ma itse kylla olin rohkeampi pukeutumisen suhteen Tampereella kuin Los Angelesissa. Huomaan, etta omatkin vaatteeni alkavat olla huomattavasti asiallisempia ja konservatiivisempia. No, moni vois nyt sanoa, etta ehka hyva 50 vuotiaalle mummolle hiukan alkaakin aikuistua pukeutumisen suhteen, mutta ma en viela anna periksi. Haluan edelleenkin pukeutua just omalla tyylillani ja viis veisata siita mita muut siita ajattelee. Niin, sitten kun taas mahdun omiin vaatteisiini. ;)

Mita mielta ootte, pitaako pukeutumisessa ajatella  muiden mielipiteita tai etikettia? Vai voiko pukeutua oman maun mukkaan ja siten mita itse pitaa sopivana?
***
All the clothes I brought here from Finland are now too small. But I've been on successful detoxed diet and lost some weight, and I hope that soon I can wear my "own" clothes again. 

But I think that people in America are more conservative and formal with clothing and style. In Europe people prefer more personality. What do you think?