Loppu elamani ensimmainen paiva

Yleensa heraan aamulla, ryntaan suoraan sangysta "duuniin", eli tahan koneelle lahettamaan yon aikana tulleita tilauksia ja alan saman tien ahertaa uusien duunien parissa.  Aamukahvin horppaan tassa samalla koneen aaressa. Mielessa kaihertaa tekemattomat kotihommat. Koko paivan on tunne, etta on jotenkin kiire.



Peiliin ei viitsisi edes vilkaista. Sielta kurkistaa vieras ihminen, eika silla ole mitaan paalle pantavaa. Keskivartalolle on kertynyt liikaa vaarallista rasvaa. Jalkoja kolottaa ja olo on kuin puupolkylla. Tukkakin on kuin harakan perse. Ei sille voi kuin irvistaa.

Mutta  nyt olen jalleen kerran tarponut  tarpeeksi tassa itse inhon suossa. Joten nyt alkaa jalleen kerran uusi elama.

Lupaan aamulla ihan ensimmaiseksi hymyilla peilikuvalleni ja sanoa muutaman kauniin sanan. Ehka tukankin vois kammata ja sipaista hiukan mineraalimeikkia naamaan ja piirtaa kulmakarvat.

Aamujumpaksi kukkien poimintaa puutarhassa ja kodin siivous. 

Ja sitten rauhallinen aamukahvi, tana aamuna kupissa oli viela tavallinen latte, huomena maidon tilalla tulee olemaan soijamaitoa.

Musta on tullut vanhemmiten aamuihminen. Aamu on mulle parasta aikaa tsempata. Jos aloitan aamuni oikein, rauhassa ja hyvalla tuulella, niin loppupaivakin sujuu paljon paremmin.

Yleensa mulla on tapana aloittaa uusi elama huomena. Mutta se alkaa nyt, tanaan!

Edit.
Kiitos muuten teille kaikille, jotka pidatte mulle seuraa paivan aikana. On kiva lukea kommentteja ja vastailla tassa duunin lomassa. :)