Thursday, January 27, 2011

Moninaista shoppailua + edit.




Rakastan shoppailua silloin, kun siihen on hyvä syy. Itse en oikeastaan tartte mitään, joten ihan vaan itselle shoppailu on turhauttavaa, mutta lahjojen ostelu on kivaa. Kävinkin shoppailemassa oikein sydämen kyllyydestä, sain shoppailla äitinä, mummona, tätinä, kummitätinä ja vielä siskonakin. Mikä vois olla ihanampaa kuin ostella kivoja juttuja rakkaille ihanille ihmisille.

Meillä on ollut perheessä nyt sekä suurta surua, että myös paljon ihania läheisiä hetkiä. Olen jutellut siskoni kanssa lähes päivittäin, pitkiä puheluita, kuten meillä oli Suomessa asuessani aina tapana. Ollaan itketty ja naurettu. Muisteltu menneitä ja suunniteltu tulevia. Jos en ole ennen kertonut, niin kerrompa nyt, että mulla on maailman ihanin pikku sisko.

Lahjat odottaa vielä paketoimista. Tarkempia kuvia en viitsi lahjoista näyttää, koska pitäähän jotain jäädä yllätykseksikin. Ja vielä puuttuukin jotakin juttuja.

Ja laitoinpa nyt vielä kuvan meidän Lucy-kisusta, kun on tullut laitettua kuvia niin paljon muista, varsinkin Ollista. Jos Lucy olis ihminen, se saattais olla henkivartija tai jopa korkeimman oikeuden tuomari. Lucylla on voimakas oikeudentunto ja suojeluvietti. Jos Lucy nukkuu rauhassa, niin voi olla varma, ettei meidän nurkilla ole mitään hätää. Se puolustaa aina sellaisia, jotka se näkee olevan alakynnessä.

Edit.
Sain vihdoin laitettua labelit postauksiin, siinä kyllä vierähti pitkä tovi, mutta kun pääsin alkuun, en voinut jättää kesken. Nyt löytyy sitten multakin tagi-pilvi sivupalkista. ;)