Wednesday, March 28, 2012

*gRocERiEs*

Makro ja Teema Extra haasteena on "elintarvike". Sattuipa sopivasti, meillä kun on ruokakaapit ammottaa tyhjyyttään. Me käydään yleensä vaan kerran viikossa ruokaostoksilla, eli huomena täydennetään taas ruokavarastot. Mutta ainahan sentään jotain elintarvikkeita löytyy. Ituja oli hiukan pussinpohjalla, ne pääsi nyt sitten pääosaan, eli makrokuvaan.

Suolakurkkuja ja säilöttyjä tomaatteja löytyy myös. Krassitkin on taas kukassa, niistä saa ihanan ja terveellisen lisän salaatteihin tai niitä voi laittaa piristeeksi ihan sellaisenaan lautasen reunalle. Ruuan esteettisyys on mulle melkein yhtä tärkeää kuin maku.

Erilaisia pastoja on myös aina kaapissa, kuvassa japanilaista vaaleanpunaista pastaa. Mausteita tietysti on aina oltava, nehän on ruuan sielu. Esillä pidän vaan kauneimmat putelit, rumat mausteet on kaapissa piilossa.

Vielä oli nökäre sinihomejuustoakin jäljellä. Siitä vois tehdä vaikka pastakastikkeen.

Valkosipulia ja Himalajan vaaleanpunaista suola kuuluu meidän keittiön suosikkeihin.

Ja vielä yksi tuiki tärkeä elintarvike meillä, oliiviöljyn lisäksi, on rypälesiemenöljy. Se alkaakin olla aika lopussa, eli pitää lisätä lisätä se kauppalistalle.

Mä aina sanon, että en ole kummonenkaan kokki, mutta se ei ihan täysin pidä paikkaansa. Salaatteja, keittoja ja esim. erilaisia pastoja osaan kyllä kokata, jos satun olemaan sillä päällä. Usein vaan kaikenlaista muuta puuhaa sen verran meneillään, että en malttaisi touhuta keittiössä.  Mutta mikään ei kyllä voita kunnon kotiruokaa, joten kyllä se kotikokkaus on aina vaivan arvoista.

Lisää elintarvikkeita täällä.

***

The Weekly Macro and Theme Extra Challenge for this week is "groceries".