Friday, June 4, 2010

Hortensioita....hydrangeas

Ma olin paattanyt, etta en ala "saarnata" enaa. Lopetin Kyynelkanava blogini, koska musta tuntu, etta se aiheuttaa liikaa arsytysta. Mutta nyt olen tullut taas toisiin ajatuksiin. Haluan edelleen kertoa sellaisista oivalluksista ja asioista, jotka ovat olleet oman elamani kannalta ratkaisevan tarkeita. Ne on tarkea osa nykyista elamaani.

Ja nyt tassa on kaynytkin niin, etta avasin Kyynelkanavan uudelleen ja poistin tasta kaiken saarnan.
***
I love hydrangeas. They have started flowering a couple of weeks ago. I try to root cuttings and plant more of them. But I also love to pick some flowers to vases. :)

13 comments:

  1. Se onkin jalo taito, jos sen vaan hallitsee niin, että se ei aiheuta sit taas jotain patoutumia. jos aina antaa asioiden valua kun vesi hanhen selässä, niin luulen että sekään ei välttämättä ole hyväksi. Totta on, jos murehtii etukäteen joutuu murehtimaan kahteen kertaan.

    ReplyDelete
  2. Amalia
    Toi oli hyva pointti, eli patoutumia voi tosiaan syntya, jos tunteita yrittaa pakoilla tai piilotella, siita ei varmasti seuraa mitaan hyvaa.

    Oikeastaan tuossa on kyse aivan pain vastaisesta, eli tunteiden pitaa uskaltaa antaa tulla pintaan ja velloa siina ihan rauhassa. Mutta sen sijaan, etta antaisi niille tunteille vallan, niin on parempi odottaa, etta mieli tyyntyy.

    Yleensa murehtiminen on juuri etukateen murehtimista, kun asiat tapahtuu, niin kylla niihin kerkiaa reakoida sitten ajallaan. Ei tarvitse miettia etukateen erilaisia vaihtoehtoja, nehan ovat lopulta kuitenkin yleensa kaikki vaaria.

    ReplyDelete
  3. Tama oli hyva kirjoitus!

    Mina olen vahan tuollainen, etta vaahtoan jostain ihan kamalasti aikani. Sitten kun se on ohi, niin jaa vaan odottelemaan, etta mitenkohan tassa kay. Ja sen olen oppinut tassa elamassa, kaikesta vaahtoamisesta ja huolestumisesta huolimatta, etta asioilla on tapana jarjestya. Puolin tai toisin. Enka mina usein silla vaahtoamisellani ole kumminkaan saanut vaikutettua tuon taivaallista asioihin... Mutta sainpahan puhallettua vahan ilmoja ulos ;).

    ReplyDelete
  4. Täysin samoilla linjoilla olen minäkin. Aikaisemmin sain tehtyä draamaa asiasta kuin asiasta, mutta kun ei heittäydy siihen mukaan, vaan hyväksyy asiat asioina, niin on paljon helpompaa kaikilla.

    Enkä usko patoutumiakaan syntyvän, kun ei kiellä asioita, vaan hyväksyy ne sellaisina kuin ne ovat. Vaikka kuinka syöksyisi tunnekuohuihin, niin ei se niihin itse asioihin vaikuta mitenkään - sydämentykytyksiin ja vatsahaavaan ennemminkin...

    Mutta ei se helppoa ole!

    Ja noi hortensiat on ihania! Olenko oikeassa, kun mulla on sellainen mielikuva, että maan happamuus (tai joku...) vaikuttaa niiden väriin???

    ReplyDelete
  5. Hyvä postaus ja kauniit hortensiat.
    Mielenrauha on sellainen,että kun on sen taidon oppinut,niin on hyvä muistaa,että kannattaa siihen aina pyrkiä,jos on lipsahtanut.Olen oppinut ottamaan asiat erittäin iisisti,kun taas ennen saatoin vaahdota monestakin asiasta.Joskus harvoin unohdan,mutta yritän sitten taas pyrkiä siihen mielenrauhaan.Yritän myös mahdollisimman paljon välttää asioita,jotka sitä järkyttävät.

    ReplyDelete
  6. Minä luulen tai koen että yksi tapa on että reagoi heti tässä ja nyt, eikä kolmen tunnin tai viikon kuluttua, jolloin asia kuin asia on saanut valtavat ja usein kohtuuttomat mittasuhteet!
    Ja kun reagoi heti, siihen ei ole ehtinyt syntyä niin valtavaa tunnevyöryä. Olen myös treenannut sellaista että jos joutuu antamaan negatiivista palautetta ja kritiikkiä, että aloittaa nimeämällä asian ja kritisoi suoraan itse asiaa tai tekoa, ei ihmistä. Kun pitää kiinni asiasta eikä liitä siihen hirveästi tunteita. Tämä on ollut minulle äärimmäisen vaikee, sillä olen mestari tuntemaan ja tulkitsemaan...ja usein tulkitsee päin mettää;)
    Ja muistaa että kukaan ei pysty lukemaan/ tulkitsemaan ajatuksiani toiveitani odotuksiani. Enkä minä muiden.

    ReplyDelete
  7. Tuula
    Asioilla on tosiaan tapana jarjestya, melttosipa tai ei. Ja tietty on hyvakin paastaa hoyryt pihalle. Ja jos osaa sitten antaa asioiden tyyntya.

    Ma en vaan ennen malttanut antaa hoyryjen loppua, vaan lisasin pokkoa pesaan vaahtoamalla ja jopa massailemalla ongelmilla. Siihen kulu valtavasti energiaa.


    Tuire
    No just noin, eihan se, etta pyrkii ottamaan asiat rauhallisesti, tarkoita, etta ne kieltaisi. Usein ne tunnekuohut aiheutuu vaarasta tulkinnasta, ja kun niiden antaa menna, niin nakeekin asiat huomattavasti laajemmalla perspektiivilla, tai ehka voisi paremmin sanoa, etta laajemmalla sydamella.

    Tuo tunnekuohuihin syoksyminen on oma valinta, ja se todellakin aiheuttaa ainakin itselle ihan turhaa rasitusta, ja yleensa myos muillekin.

    Opettelu ei ole ollut helppoa, mutta kuitenkin hyvin palkitsevaa.

    Ja oikeassa olet hortensioiden suhteen, mita happamampi maa, sita sinisemmat hortensiat.

    Yaelian
    Juu, kun ton mielenrauhan on oppinut saavuttamaan ja on huomannut, miten paljon se on auttanut ja vaikuttanut positiivisesti elamaan, niin siita todellakin haluaa pitaa kiinni ja jos sen hukkaa, niin siihen haluaa kylla ihan suosiolla palata takaisin.


    Temps perdu
    Olet oikeassa tuossa, etta asioihin pitaisi reakoida heti, kun tuntee pienenkin arsytyksen tai huolen pistoksen, sita ei pitaisi tyontaa syrjaan, vaan hyvaksya se. Jos yrittaa niella tai kieltaa omat tunteet, niin siita juuri syntyy niita patoutumia, jotka voivat sitten syoksya ihan mielettomalla massalla yllattaen yli ayraiden.

    Ja toi on hyva neuvo, jos joutuu jostain antamaan sita negatiivista kritiikkia, etta ei anna siina tunteiden kuohua, vaan pysyy asiassa. Tunne kuohun vallassa sita todellakin saattaa itse ladata tilanteeseen ylimaaraisia, jopa taysin virheellisia oletuksia.

    Toi olis hyva myos aina muistaa, etta kukaan ei tosiaan osaa lukea ajatuksia, toiveita ja odotuksia. Silti sita voi loukkaantua siita, etta toiset ei osaa ottaa huomioon. Siksi olisikin tosi hyva, jos oppisi ilmaisemaan itseaan mahdollisimman selkeasti ja ilman ylimaaraista dramatiikkaa, joka yleensa aina herattaa pikemminkin vastustusta kuin yhteistyo halua.

    ReplyDelete
  8. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  9. Minä stressasin ennen kaikesta, siis ihan kaikesta. Minulla se liittyi kyllä tuolloin suuriin itsetunto-ongelmiin ja muihin fobioihin. Niistä olen onnekseni päässyt aika hyvin eroon, joskin siihen tarvittiin ammattiapua.

    Stressaan helposti nykyäänkin, mutta en samalla tavalla kuin ennen. Uskon, että ihmiselle on parasta ”stressata” oman tempperamenttista säätelemällä tavalla.

    Itse koen usein aluksi ns. alkuräjähdyksen, joka voi olla sisäinen tai sitten purkautua ulospäin. Olen kuitenkin sen verran hillitty ihminen, että kovin aggressiivia nämä purkaukset eivät ole koskaan.

    Alkujärkytyksestä toivuttuani alkaa pää toimia eli alan automaattisesti etsiä ratkaisuja stressitilanteeseeni. Jos en voi niihin itse vaikuttaa, niin pyrin tekemään itselleni selväksi, että tätä ei nyt auta stressata – se on jotakin sellaista, mikä on vain pakko jättää ”herran haltuun”.


    Minä myös toimin ja saan parhaiten aikaiseksi asioita stressin alla. En nyt tarkoita mitään pitkäkestoista stressiä vaikkapa työssä, vaan sitä että jos eteen tulee tilanne, joka stressaa, stressaan sen ikään pois eli minulla se tarkoittaa aktiivista ratkaisun etsimistä.

    Esimerkiksi tämä suomimatka on hyvä esimerkki. Stressasin ihan kamalasti, kun lentojen varaaminen pitkittyi jne. että mitäs sitten, jos en saakaan lentoa juuri haluamalleni päivälle. Että se vaikuttaa muihinkin menoihini jne. ..

    Sen sijaan, että olisin lakannut stressaamasta asiaa, tein kaiken voitavani saadakseni stressin pois. Ja se toimikin. Tämä oli ehkä typerä esimerkki, mutta ajatukseni on, että joskus stressaaminen voi olla myös hyvä asia – ainakin minulle.

    Stressaavan ihmisen vastakohta voisi olla eräänlainen fatalisti: Hän uskoo, että asiat vaan järjestyvät eikä jaksa stressata eikä tehdäkään niille mitään, koska kyllähän ne lopulta järjestyvät kuitenkin. Minusta tuo ajatusmaailma on melkein tuhoisampi kuin ajoittainen stressaaminen.

    ReplyDelete
  10. Elegia
    No yleensahan ika jo rauhoittaa pahimpia myllerryksia, itsellani on ainakin kaynyt niin.

    Mutta toisaalta taas huolestumisesta ja asioiden vatvomisesta oli tullut ikaan kuin rutiini, jota en edes osannut kyseenalaistaa. Nyt kun olen paassyt siita tavasta eroon, huomaan, etta asiat sujuvat paljon paremmin yleensa omalla painollaan. Mitaan turhaa kelailua asioiden hoito ei vaadi. Levollisella mielella asiat sujuu paljon paremmin.

    Jos en olis oppinut rentoutumaan ja kasittelemaan levottomuuttani ja ahdistustani, olisin nyt varmaan hermoriekale taalla kaukana laheisista ihmisistani.

    Mutta tosiaan, kuten sanoit, saattaa sellainen lyhyt kestoinen stressi olla hyva moottori, silloin voi tehda sen, mita tehtavissa on ja jattaa sitten loput "herran haltuun".

    Haitalliseksi se stressi tulee tietysti silloin, jos antaa ongelmien ja tunnekuohujen jatkuvasti rasittaa mieltaan. Ma oli ennen varsinainen kelaaja, pohdin ja mietin asioita aivan liikaa. Se ei auttanut mitaan, nyt huomaan, etta jos saan mieleni hiljaiseksi ja rauhalliseksi, niin asiat tuntuvat jarjestyvan kuin itsestaan tai ainakin pystyn toimimaan itse selkeasti tilanteessa kuin tilanteessa.

    Stressaaja kuvittelee, etta maailma kaatuu ilman omaa asioiden puuttumista, fatalisti taas kuvittelee, etta mihinkaan ei voi kuitenkaan vaikuttaa. Tuossa valissa kulkee se kultainen keskitie, jossa voi itse pyrkia tekemaan parhaansa, mutta jossa myos jattaa sellaisten asioiden murehtimisen, joihin itse ei mitenkaan voi vaikuttaa.

    ReplyDelete
  11. Elämänkokemus lisää tyyneyttä ja antaa asioille oikeat mittasuhteet. Enää ei murehdi ja äksyile kuin nuorempana.
    Vaikka kyllä möksähdän vieläkin ja helposti otan marttyyriasenteen, mutta en sillä temperamentilla kuin ennen. Onneksi lepyn pian ja taas mennään eteenpäin.

    Optimistina on helppo selvityä vaikeistakin tilanteista.

    ReplyDelete
  12. Arleena
    Juu, ika on mullakin kylla tasottanut tempperamenttia. Mutta olen kylla joutunut tekemaan ihan toitakin tuon eteen, etta osaisin olla murehtimatta ja kelaamatta turhan paiten asioita. Ja marttyyriasenne on myos sellainen, etta se tulee kuin jonain automaattireaktiona, ja aina kun tiedostan sen, niin koitan siita paasta. ;)

    Optimistinen ajattelu on tietysti seka omalle psyykelle etta keholle paljon terveellisempaa kuin pessimistinen asenne.

    ReplyDelete
  13. Kirjotit asiaa. Olen itsekkin paininut tuon oivalluksen saavuttamisen kanssa. Ennen stressasin suunnattomasti joka asiasta ja lopulta se stressi sai minut täysin lamaantuneeseen tilaan enkä enää yksinkertaisesti pystynyt toimimaan.

    Olen oppinut pienen elämänkoulun jälkeen. Aivan turha murehtia asoita joihin ei voi vaikuttaa. Olen oppinut tunnistamaan sen ahdistuksen alun asteen, jossa pystyn vielä psyykkaamaan itseni asettamaan asiat mittasuhteisiin.

    Kait se on sitä "mielenhallintaa" ihan minusta positiivisessa mielessä. Ainakin minun elämässä on moni asia paremmin tämän oivalluksen myötä. =)

    ReplyDelete