Olen myos miettinyt, etta mitas jos silloin olis ollut jo blogit. Olisinko kerinnyt poseeraamaan paivanasuissa ja kuvaamaan kotini sisustusta? Olinko jaksanut tai viitsinyt kayda suihkussa joka paiva ja foonata hiukset kuntoon? Olisko mulla edes ollut mitaan naytettavaa? Mitaan paalle pantavaa? Ihan ekaksi tulee mieleen, etta ei musta siihen olis ollut, olin muutenkin niin vasynyt ja rupsahtanut, etta hyva vaan, ettei tarvinnut sita ankeutta viela muillekin esitella.
Mutta oikeastaan, kun olen ajatellut asiaa enemman, niin musta tuntuukin silta, etta jos olis ollut tuollainen mahdollisuus, niin voihan se olla, etta olisinkin ollut innokkaampi huolehtimaan myos itsestani ja kodistani. Musta tuntuu, etta tylsyys on juuri se, mika eniten laiskistaa ja masentaa. Kyllahan makin innostuin kotia ja itseani laittamaan, jos joku oli tulossa kylaan, mutta sellasta sattu niin harvoin. Ma olen aina ollut sellainen, etta tarvitsen jonkilaisen "yleison", etta jaksan innostua.
Olen myos huomannut, etta oma elama on juuri sellaista miten sita katselee. Jos ei jaksa innostua mistaan, niin kaikki alkaa nayttamaan ankealta ja energiaa vaan kuluu hukkaan. Kun taas jostain innostuu, niin energiaa alkaa virrata ja elama nayttaa taas huomattavasti mukavammalta. Yritan nyt kayttaa tata bloggaamista yhtena keinoja itseni innostamiseen. Harvoin nykyaankaan mulla vieraita ramppaa, joten nyt taas tarvitsen teita blogiystavat yleisokseni. Nyt tarttis saada sita positiivista energiaa, etta sais virtaa arjen askareisiin ja toitakin olis taas kiva tehda. ;)
Ylemmissa kuvissa on mun ihana tyttareni Siiri maailman suloisimman Kaapo-poikansa kanssa. Alimmassa kuvassa taas mina Siirin kanssa.
