Thursday, August 7, 2008

Suloinen tarina

Kokkaustaidot on ollut tapeetilla vähän sillä sun täällä. Ja siitä samasta asiasta on kyse tässä seuraavassa tarinanassakin. Mä en muista mistä me oikein alunperin juteltiin eilen illalla. Istuttiin takapihalla ja katseltiin kuuta. Siinä sitten taas oltiin kiitollisia universuminvoimille, ihmeteltiin taas jälleen kerran, kuinka onnekaita me oikein ollaankaan. Jotenkin Robille muistui siitä mieleen pikku tarina työpaikalta pari päivää sitten.

Robhan on siis töissä 3 minuutin kävelymatkan päässä läheisessä sairaalassa. Siellä on tapana, että joku käy kyselemässä, mitä kukakin haluaa syödä, ja sitten joku lähtee hakemaan lounaita läheisistä ravintoloista. Robiltakin sitä aina silloin tällöin tietty kysäistää, mutta yleensä hän vastaa, että menee kotiin lounaalle. No niin kävi tässä eräänä päivänäkin. Hän kertoi, että menee kotiin syömään vaimon kanssa. Hänen Kolumbialainen kolleekansa sitten innoissaa tiedusteli, että "mitä sun vaimos laitaa sulle"? "No me varmaan lämmitetään vaan joku pakaste ateria", vastasi Rob siihen. Kolumbilaiselta loksahti suu auki ja oli melkein pudota tuolilta järkytyksestä. Rob kertoi, että vaimo nyt ei ole mikään innokas kokki. Kolumbialainen kysyäsi sitten todella ällistyneenä, että "miksi sä sitten sen kanssa menit naimisiin?" Rob katsoo häntä yhtä hölmistyneenä ja vastaa, "koska mä rakastan vaimoani". Huoneessa oli myös 5 naiskolleegaa joiden suusta pääsi yhteen ääneen "aah". Ja yksi jatkoi, että se oli "the sweetest thing ever heard!"

Kun Rob lounaan jälkeen palasi työpaikalle, kuuli hän vielä muutamaan kertaan siellä kerrottavan tuota tarinaa, työkaverit kyselivät toisiltaan, että "ootteko kuulleet jo mitä Rob tänään sanoi?"

No olihan se munkin mielestä tosi suloinen tarina. On todella helpottavaa tietää, että Rob ei ole nainut mua mun kokkaustaitojen takia. Mutta, että nyt ei ihan kuviteltais, että en mitään koskaan laita, niin vilkaisu vaan tohon mun maustehyllyyn osoittaa, että kyllä tässäkin keittiössä mausteita osataan käyttää.

22 comments:

  1. katselin nopeasti kuvaasi ja vedin johtopäätöksen myös nopeasti - ai keräät rahaa eri maiden kirjavia seteleitä.
    Uppouduin tarinaasi ja sen lopussa vasta selvisi, että maustekokoelmahan se olikin.
    no minulla ei mausteet ole näin litteissä paketeissa, joten sattuuhan sitä erehdyksiä
    ajatella, jos ne olisivatkin olleet vaikka 100 euron seteleitä.

    Mukava tarina, sinulla on rakastava ja huomioiva mies, onnentyttö - sinäkin.

    Voi että - nauran vieläkin tätä nopeaa virhehuomiotani

    ReplyDelete
  2. Arleena, voi kun olisitkin ollut oikeassa, mä kyllä ihan mieluusti luopuisin tuosta maustehyllystä ja vaihtaisin ne kirjaviin seteleihin. Sitten ei tarttis senkään vertaa keittiössä hikoilla.;)

    Ja juu, kyllä mulla on ihana mies. ;)

    ReplyDelete
  3. Ihanaa!

    Onneksi on TV-dinners and take-away:)

    ReplyDelete
  4. Susu, sanopa muuta, ja täällä ei lopu valinnanvara ihan hetkessä, toista oli joskus Kangasalan keskustassa. Ei oikein tuntunut enää mikään kelpaavan mun perheelle. Oltiin syöty jo kaikki Saarioisten sapuskat moneen kertaan ja kylän 6 kebab-pizzeriaakin oli jo koluttu jo kyllästymiseen asti.

    Tämä on pakastealtaiden ja take-aways-dinnereiden luvattumaa, täällä huonompikin kokki voi herkutella jollain uudella joka päivä!

    ReplyDelete
  5. Mä katsoin eka vilkaisulla, että laatikollinen kortsuja ;D

    Ihana tarina :) Hip, hei huraa Rob, way to go!

    Etelä-Amerikkalaiset naiset ovat muuten opetettu kokkaamaan miehelleen ja palvelemaan muutenkin. Eikä sitten muuta. (ja tämä ei ollut rasistinen kommentti, ne tekee helvetin hyvää ruokaa)

    ReplyDelete
  6. Lepis, joo kortsuloota vois kuvata mua vaimona paremmin kuin maustehylly ;D

    Ja olisin kyllä ihan mielissäni, jos osaisin kokata kuten etelä-amerikkalaiset, tai edes suomalaisetnaiset noin keskivertona. Eli kai sitä jotkut naiset ihan vapaa ehtoisestikin kokkaa, ei vain nyrkin ja hellan välissä. ;))

    ReplyDelete
  7. ;D ;D Suurin osa jenkeista ei osaa kokata ;D So don't worry :)

    ReplyDelete
  8. Ma aina heitan noi pussit roskiin, mutta nyt alan makin saastamaan! Niista vois tosiaan joskus saada hyvan mausteseoksen johonkin sorsseliin :)
    Naen etta sulla on Carls Juniorin ketsuppia, ma olen Yaelianin vinkin jalkeen ihan hullaantunut niitten Angus burgeriin!

    ReplyDelete
  9. Susa, mä yritin kyllä kokkailla kun lapset oli pieniä, kyllä mä silloin jotain osasinkin tehdä, mutta nekin vähäiset taidot ovat ruostuneet käyttämättöminä. Olis kyllä kiva jos osais kokata, mä rakastan syömistä. ;)

    Me kerätään aina noi pussukat talteen, on sitten aina varalla, jos muuten loppuu, soijakastiketta meillä kuluu paljon ja se on aina loppu, mutta tosta varastosta löytyy aina hätä vara.

    Me käydään joskus myös Carl Jr:ssa, niillä on hyvät raskalaiset, ens keralla kokeillan Angus burgereita. ;))

    ReplyDelete
  10. Niin, erohan siitä jo olisi tullut (jos Rob olisi sut nainut kokkaustaitojen perusteella) :DD

    Ihana mies se on, ja sinä ihana vaimo - tiedän sen, sen huomaa näistä teksteistä ja kaikesta!

    Mä muuten itse suorastaan vihaan ruuanlaittoa. Voiskin ihan kirjoittaa siitä postauksen...

    ReplyDelete
  11. Elegia, meillä on molemmilla tarpeeksi harjoittelua takana, nyt voidaan nauttia niistä hedelmistä. ;)

    Ja tosiaan, avioero olis tullut aika äkkiä, jos Rob olis kokkia toivonut.

    Elegia, ruokapostausta nyt odotellaan innolla! ;D

    ReplyDelete
  12. :D Minäkin luulin ensin että kortsuvalikoima siinä esillä, ennenkuin tavasin tuon Chilin siitä. Tosin voihan niitäkin olla eri mausteilla;)

    Ihana mies sinulla:) ja varmasti miehellä myös ihana vaimo.

    Minä järkytin anoppini aikoinaan kun sanoin etten nouse aamulla ylös keittämään kahvia miehelleni kun lähtee töihin:D Ja jos ei tule ruoka-aikaan kotiin niin itse lämmittää ruokansa. Huono vaimo siis;)

    ReplyDelete
  13. Ihana tarina, kiva kun kerroit sen niin elävästi. Vieläkin hymyilen..

    Käyn täällä aina silloin tällöin ihailemassa värikylläistä ja erikoisten kuvien blogiasi. Mutta olenko ennen kommentoinut, en ehkä. Tervetuloa vastavierailulle.

    ReplyDelete
  14. Marjut,
    Chilikortsu voi olla aika vinkeä! ;)

    Mun anoppi on sellainen businessnainen, ettei itsekkään kotihommia pahemmin tee. Appiukko on hellan ja nyrkinvälissä. Joten joudunkin järkyttämään häntä hiukan toisin, eli mun hienostelematon tyylini on mun paras valtti siinä. Se yritetään täällä ystävällisesti jotenkin panna mun eurooppalaisuuden tiliin, mutta selvästi se kyllä hiukan menee yli hilseen täällä. ;))

    Sooloilija, kiitos. Ja mä olenkin käynyt blogillasi, kävin tsekkaamassa heti, ja tuttuhan se oli. Sulla on tosi kivoja katsauksia siellä. Huomasin, että pitäsi alkaa seuraamaan useamminkin. :))

    ReplyDelete
  15. Kylläpä oli söpö tarina. On meillä sitten ihanat miehet, kun eivät naineet meitä kokkaustaitojen tai lastenantokykyjen takia! :DD

    ReplyDelete
  16. Kazza, sanos muuta, mulla on niin vähän sellaisia perusnaisellisia avuja, että mun mieheni täytyy nähdä mussa joitain ihan muuta, eli ollaan oikein onnen tyttöjä siis. ;))

    ReplyDelete
  17. Täälläkin yksi vaimo, jonka mies ei ole kokkausteitojen perässä juossut. Jos tie miehen sydämeen veisi vatsan kautta, olisin naimaton nainen. Anoppi joskus vuosia sitten oli saada kohtauksen, kun en edes perunoita miehelleni kuori. Eipä tuo ole nälkään kuollut.

    ReplyDelete
  18. Uni,
    Just sen takia musta on välillä ihan ihanakin passata mun miestä, kun se ei odota sellasta itsestään selvyytenä. No tosin en kyllä varmaan sellaisen miehen vaimoksi haluaisikaan, joka kuvittelee, että vaimo on sellainen pikku apulainen.

    Mä olen kyllä ehkä onnistunut äitinä hiukan hemmottelemaan liikaa mun poikaani, välillä aina naureskelin kun se passuutii mua, että tästä tulee vielä ongelmia sulle sun tulevan vaimos kanssa. ;))

    ReplyDelete
  19. Voi ei, sinullahan on jo sitä luottoa.

    Mutta eipä lisä pahaa tee, olen antanut sinulle sekä luottoa että tunnustusta. Sitä voit ihailla blogissani ja olet sitä jo jakanut eteenpäin, joten ai nyt kahta kertaa tarvitse jakaa.

    ReplyDelete
  20. Arleena, ei lisä koskaan pahaa tee, kiitos valtavasti tunnustuksesta.

    Nämähän aina menee blogimaailmassa ristiin ja rastiin. ;))

    ReplyDelete
  21. Haha, ja minä ensin katsoin että siellä on maalituubeja!

    Nätti tarina, sieluni silmin voin nähdä kolumbialaisen hämmennyksen ;)

    ReplyDelete
  22. Sammakko
    Jos olisin osannut kertoa tarinan yhtä hauskasti kuin Rob sen mulle kertoi, niin olisi päässyt vielä paremmin tunnelmaan. Kolumbialainen on kyllä ihan tosi kiva tyyppi, mutta hänelle meni täysin yli hilseen, että vaimon voi valita niinkin heppoisin perustein. ;))

    ReplyDelete