Friday, June 11, 2010

Arizona Ice Tea

Meilla kaikilla on oma luonne ja tempperamentti. Ne juuri tekee meista kaikista yksillollisia ja persoonallisia. Olis todellakin aika tylsaa, jos kaikki oltas samanlaisia. Itse olen aika pulppuava ja raiskahteleva. Olen ujo, mutta kuitenkin puhelias ja seurallinen. Joskus olen toivonut, etta osaisin olla hiukan coolimpi ja rauhallisempi, enka hossottais koko ajan niin kamalasti. Ihailen rauhallisia ja maaratietoisia ihmisia, koska itse olen varsinainen tuuliviiri, innostun aina uusista asioista.

Edit. 16.9. Poistin tastakin postauksesta lahes koko tekstin, siivoan taman blogin kaikesta henkisesta hopinasta, sita kirjoitan nyt jalleen Kyynelkanavassa. Tervetuloa sinne, jos sellainen kiinnostaa. :))

31 comments:

  1. Tämä oli kyllä todella virkistävää luettavaa, tiedätkös samaistuin useaankohtaan :-)
    Tärkeä on hyväksyä itsensä, oli sitten rauhallinen tai hössöttävä.
    Taannoin koin kovan iskun minääni,kun vanha ystäväni minua haukkui oikein pahasti minun perusluonteestani.
    Mutta minä olen minä ja sillä sipuli :-)

    ReplyDelete
  2. SuviAnniina
    Niin, tuo on aika hassua, vaittaa, etta jokun perusluonteessa olis jotain vikaa. Ei kenenkaan perusluoteessa tai tempperamentissa voi olla mitaan vaaraa.

    Ole todellakin oma itsesi, vilpittomasti ja rehellisesti. Vain niin paasee myos omat parhaat luonteenpiirteesi esille. ;)

    ReplyDelete
  3. Komppaan täysillä, mutta... kuinkas sitten kävikään. Mulla oli (ja on) kirjahyllyt "täynnä" näitä elämäntapa ja positiivisen ajattelun oppaita, ja uskon niihin. Löysin aina jonkun positiivisen oljenkorren kun joku oli vialla itsellä tai toisilla. Mua kuvaili joku jopa ällö-positiiviseksi. Kun sitten lääkäri pari vuotta sitten ehdotti, että olisin ehkä-kenties masentunut niin nauroin. Minäkö? No hyväksyin, että "bullied and burn out" ja valitsin hoitomuodoksi itse-hoidon; tietyn kirjan, meditaation ja reikihoidon.

    Nyt tuosta on pari vuotta ja depressiolääkitykseni tuplattiin tänään.

    SILTI uskon, että kunhan pääsen edes lähelle omaa itseäni niin apu tulee itsestäni - ei näistä pillereistä joita vetelen naamaani. Kunhan saan voimia lukea.

    Olen aika lähellä; teen aarrekarttoja - ja luotan niihin pieniin onnistumisiin.

    (en pahoita mieltäni jos poistat tän kommentin, koska vähän sotii postaustasi vastaan)

    ReplyDelete
  4. Helja
    No enhan ma nyt tietenkaan sun kommenttia poista, tamahan on mielenkiintoista keskustella asioista erilaisilla kokemuksilla ja nakokannoilla.

    Ma voin hyvin samaistua paljolti tuohon mita kirjoitit. Makin lueskelin elamantapaoppaita vuosi kaudet ja olin sellaisessa "positiivisessa" pohnassa, todellakin allopositiivinen. Joten en edes huomannut, etta oikeastaan olinkin masentunut ja taysin burn out. Pidin itseani positiivisena, vaikkakin nain kylla ulkopuolellani aivan hirveasti negatiivisuutta, muissa, mutta en itsessani.

    Tuolla kirjoituksella en missaan mielessa halua vastustaa laakitysta, mutta olen kylla vahvasti sita mielta, etta sen tukena todellakin kannattaa itse koittaa loytaa niita omia voimavaroja, aarrekartat on minullekin tuttuja.

    Tarkeinta kuitenkin on se, etta itse hyvaksyy ne omat tunteet, ovatpa ne kuinka synkkia tai kamalia tahansa, niista ei pida yrittaa rimpuilla vakisin ulos. Kun ne hyvaksyy ja ymmartaa ne ilman syyllisyytta, niin olo alkaa kylla pikku hiljaa kevenemaan, jos sen sallii. Juuri se vastustus ja sellainen tunne, etta pitaisi ja pitaisi...tehda sita sun tata...se on se, mika entisestaan masentaa. Ja lopulta tuntee itsensa niin epaonnistuneeksi.


    Apu tulee varmasti juuri itseltasi, sita paremmin, mita hyvaksyvammin katselet itseasi. Kun loydat sen ihanuuden itsestasi, alkaa se nakya myos ulospain. Ja siita jos jostain saa taas lisaa voimia. :))

    Håkan
    Thank you. :))

    ReplyDelete
  5. Hyvä postaus.
    Kärsimättömänä ihmisenä minulle positiivisuus on elintärkeä. Sen avulla olen oppinut malttamaan mieleni ja positiivisuus on auttanut monen vaikean asian yli.
    Se on ollut yksinkertaista - ikävien asioiden kohdalla ajattelen, mitä hyvää tässä asiassa on ja miksi näin piti mennä.
    Kuulostaa kliseeltä, mutta hyvä voittaa ikävät ja selviytyminen on helpompaa.

    ReplyDelete
  6. Matkallahan tässä ollaan eikä varmaan koskaan tulla valmiiksi tai perille. Parjatkoon vaan joku rauhassa noita kirjoja, eihän niitä ole pakko lukea, jos ei tunnu omalta. Minä ainakin olen saanut niistä todella suuren avun. Pääasiassa olen siis lukenut ns. henkisen kasvun oppaita ja jotkut kirjat moneenkin kertaan. Paras oivallus oli, kun tajusin mitä on todella olla läsnä, siis läsnä omassa elämässään tässä ja nyt. Lääkkeet eivät ole minun juttuni, nekin on kokeiltu.
    Positiivista ajattelua olen myös harjoitellut ja siitä on ollut paljon apua, kun teen työtäni ihmisten parissa. Ne ns. ikävätkin asiakkaat ovat alkaneet tuntua paljon mukavammilta ja sen myötä työkin helpottuu.
    Ihanaista viikonloppua!

    ReplyDelete
  7. Mä taas olen sellainen pitkäjännitteinen persoona, tosin myös räiskähtelevä :) joka sitten puolestaan joskus viimein napsahtaa jos mitta tulee täyteen siinä suhteessa että jos joku ärsyttää tai kohtelee huonosti, sitten ei paljon enää kannata lepytellä kun oon jo kääntänyt selkäni ja lähtenyt toiseen suuntaan ja matkaan jo eteenpäin mailien päässä :) pohjimmiltaan kuitenkin ujo ja seurallinen jos oikea ihminen sattuu kohdalle.

    Olen huomannut että on vaikea määritellä oma luonnetta peilaten kanssakäymisiin muiden ihmisten kanssa, kaikki kun ovat niin erilaisia…

    Tykkäsin valtavasti kuvauksestasi: ”…väitetään latistavan kaikki tasapäisiksi hymyileviksi lootusasennossa meditoiviksi valopatsaiksi.” Toi oli oikeasti tosi hyvin sanottu. Ite olen myös opetellut ihan tietoisesti pikkuhiljaa paljon positiivisempaa suhteutumista elämään ja se on kyllä kannattanut. Olen silti sama oma itseni vielä hyvin vahvasti, eikä siitä tulisi kenenkään luopua, aatteiden vain tulisi tukea omaa sisintä ja persoonaa.

    Vetovoiman laki, positiivinen ajattelu ja tiedostaminen siitä että itse luo oman elämänsä ja tulevaisuutensa sellaisena kuin sen ajattelee, on ollut ainakin minulle tosi hieno ja toimiva juttu ja olen huomannut sen toimivan. Vaikka koen olevani paljon positiivisempi ihminen nykyään, en silti jostain syystä siedä sellaisia ”yltiöpositiivisia valopatsaita” jotka melkeinpä ylitsepursuavat, julistaen sanomaansa kuin fanaattiset uskovaiset ja jotenkin musta tuntuu että ehkä yrittävät liikaa olematta täysin aitoja. Tekopirteys ei ole kaunista katsottavaa, ja se on yksi niistä asioista ihmisissä joita inhoan. Koskaan ei tiedä mitä sen teennäisen pirteyden alta paljastuu... Itselleni positiivisuus on pienten ihanien asioiden huomioimista, omassa mielessäni joka päivä, eikä niitä edes tarvitse koko maailmalle kertoa kunhan ne vain tuntee mielessään ja siitä tulee hyvä olo.

    Kiitos myös edellisen vastaamani postauksen vastauksesta! Itelleni tulee päivittäin sähköpostiin Martha Beckin päivittäinen inspiroiva sitaatti joka on aina otettu jostain hänen kirjoistaan tai blogista. Tykkään hänen tyylistään olla omalla tavallaan koruton ja lähes aina todella tylystikin suorapuheinen, viisas ja rehellinen ilman mitään imelää ”lässyn lässyn”-tyyliä. :) Siksi ajattelin että myös ehkä tykkäisit hänen ajatuksista.

    ReplyDelete
  8. Kuten sanoit, me kaikki olemme erilaisia. Mika toimii toiselle, ei valttamatta toimi toiselle.
    Minusta on hienoa etta olet oivaltanut mika toimii sinulle. En arvostele kirjojen lukijoita, luen niita itsekin. En myoskaan arvostele laakkeitten kayttajia, olen niita kokeillut monia itsekin.
    Itse olen viela matkalla, etsin itseani ja sita mika toimii minulle parhaiten. Pikkuhiljaa opin lisaa itsestani. Nyt ihan viime vuoden aikana olen oppinut sen, etta blogissa omien ongelmieni vatvominen, minun kohdallani pahensi asiaa. Vaikka sainkin paljon hyvaa tarkoittavia neuvoja ja tukea ihanilta ihmisilta. Se kaikki kuitenkin johti siihen, etta en enaa mitaan muuta ajatellutkaan kuin ongelmia, aamusta iltaan.
    Nyt kun keskityn blogissani enemman positiivisiin asioihin, oloni on kevyempi.
    Meni varmaan vahan OT, mutta naita ajatuksia mulle tuli mieleen kirjoitustasi lukiessa. :)

    ReplyDelete
  9. Susan kommenttiin pakko kommentoida. (Anteeksi)
    Aloitin blogini kun masennukseni oli diagnoosin mukaan muuttunut burn-outista despressioniksi. HALUSIN parantaa itse itseni ja halusin että blogi on sellainen yltiö-älypää-positiivisuus-kukaan-ei-kestä-sun-ainaista-myönteisyyttä blogi. Ja sitten aloin olla myös blogissa masiksessa. Ja se rehellisyys kai sitten palkittiin aivan ihanilla blogi-ystävillä. Jos en olisi masentunut myös blogissani mitenköhän olisi käynyt?

    ReplyDelete
  10. Helja,
    ymmarran sua taysin.
    Mulla taas on vahan toisinpain... Mulla on kotona aina nykyaan kiire ja olen stressaantunut. Tuntuu monesti etta saan tehda kaikki asiat yksin ja sen takia valitan ja kiukuttelen ihmisille "oikeassa elamassa". Blogissani taas saan ajatella vain itseani. Oikeassa elamassa tuntuu etta ei ole aikaa itselleen ollenkaan, kaikki muut tulevat ensimmaisena. Kaikki tarvitsevat mua koko ajan johonkin. Nyt nautin siita kun saan blogissani nauraa ja kertoa itsekkaasti omia juttujani, olivat ne sitten kuinka naurettavia tai homppa-juttuja tahanasa.
    Alussa ma aloitin blogini nimenomaan sita varten etta siella sain purkautua. Mutta mulle se aiheutti enemman ahdistusta.
    Mutta siis puhun vaan itsestani. Mulle taa systeemi tuntuu toimivan paremmin, piristavammin. Mutta who knows, ehka joskus kun mulla ei ole enaa kiire, tunnen tarvetta purkautua blogissani taas.
    Toivottavasti en antanut sinulle Helja tunnetta etta arvostelen blogiasi? Minusta blogisi on aivan ihana. Ja meilla on paljon yhteista monissa asioissa. *hali*

    ReplyDelete
  11. Arleena
    No me ollaan sitten hiukan samalaisia tapauksia, karsimattomia, ja siina todellakin loytyy suuri apu positiivisemmasta asenteesta. Mulle on ollut kanssa tosi tarkeaa, etta olen oppinut malttamaan mieleni, silloinkin kun asiat ei ole juuri niin kuin toivoisin tai asiat ovat vaiheessa. Ennen karsimattomana kuin tulisilla hiililla, ja en osannut keskittya asioihin epavarmuudessa ja keskeneraisyydessa.

    SiiriSofia
    Juu, makin olen kahlannut monet kirjat useampaankin kertaan. Eika ymmarrys naihin asioihin mitenkaan kerta heitolla syntynyt. Mutta sita mukaan kun ymmarrysta on tullut lisaa, niin se on kylla tuonut paljon helpotusta elamaani.

    Kun tajusin tuon tassa ja nyt, niin tajusin myos, etten koskaan oikeastaan taysin osannut ollakkaan tassa ja nyt, aina oli ajatukset jossain muualla.

    Ja toi on niin totta, kun oppii nakemaan itsensa positiivisemmin, niin silloin alkaa nahda muutkin ihmiset aivan erilailla.


    Linda
    Juu, omaa luonnetta on kylla aika vaikea maaritella kanssa kaymisessa muihin, koska se miten ne omat luonteenpiirteet milloinkin tulee esille, riippuu niin monesta tekijasta. Omasta asenteesta kyllakin on kiinni, tuleeko ne hyvat vai huonot piirteet selvemmin esille.

    Olen huomannut, etta monilla on tuollainen kuva kaikista positiivisemmasta elamantavasta kiinnostuineista. Ja tietty siihen voi olla syypaana juuri tuollaiset kuvailemasi ylipursuavat valopatsaat, jotka eivat ole selvastikkaan oikein oivaltanut asioita oikein. Ihan turhaa ja jopa naurettavaa on sellainen teko pirteys ja positiivisyys. Jokaisellahan on niita negatiivisia tunteita, ja niita ei missaan mielessa pitaisi vakisin tukahduttaa tai teeskennella iloista ja positiivista, jos todellisuudessa tuntuu pahalta.

    Mun pitaa menna takas tutustumaan sinne Martha Beckin sivuille ja tilata kanssa tuo paivan mietelause.

    Susa
    Juu, jokainen tosiaan ollaan ihanasti erilaisia, ja tietysti jokaisen pitaa loytaa se oma tiensa ja tapansa. On olemassa niin monenlaisia tapoja, mutta kenellekkaan ei varmasti ole vahingoksi, etta pyrkii parempaan itsetuntemukseen ja oppii hyvaksymaan itsensa paremmin. Siitahan toki kaikessa tuossa mita olen kirjoittanut on kysymys.

    Ja olen huomannut tuon saman, etta valttamatta kaikkien asioiden julkinen kelaaminen ei ole aina se paras ratkaisu. Siina toki saa myotatuntoa, mutta toisaalta se todellaki pitaa myos omat ajatukset niissa ongelmissa, jotka monet kutistuu jo ihan itsestaan, kun saa jotain muuta ajateltavaa.

    Olen itse huomannut myos, etta kun keskityn positiivisempiin asioihin, niin oma mielenikin muuttuu sen mukaisesti.


    Helja
    Ymmarran pointtisi ja olen miettinyt, etta jos mulla olis ollut blogi pahimman masennuksen aikana, niin olisinko siita silloin kirjoittanut, voi olla etta olisin. Se voi tietysti tuoda myos helpotusta, kun voi rehellisesti ongelmistaan kertoa.

    Nykyisin en viitsi blogilleni kirjoitella juurikaan mistaan ongelmista, tietysti tiedan, etta saisin varmasti empatiaa ja paljon vertaistukea. Mutta jotenkin koitan blogini avulla pikemminkin innostaa itseani mukaviin asioihin ja huomaan sitten itsekin piristyvani.

    Olen kylla ajatellut, etta mun blogi varmaan oksettaa monia ihmsia, koska tasta nakee elamani aurinkoisemman puolen, taalla nakee sen, mista olen elamassani kiitollinen ja haluan ajatella mahdollisimman paljon myos niita hyvia puolia. Se ei tarkoita, etteiko minullakin olis huolia. Niista keskustelen kyllakin hyvinkin avoimesti yksityisesti.

    ReplyDelete
  12. Susa
    No vastaan sullekin viela lyhyesti, vaikka vastasitkin Heljalle.

    Tossa oikeastaan vastasinkin itse hiukan samallalailla Heljalle. Eli mullekin blogista on tullut pikemminkin sellainen piristava henkireika ja paikka, jossa saan iloita asioista, jotka on mulle tarkeita.

    No sinahan hyvin tiedat, etta mullakin on ongelmia. Mutta ne ongelmat eivat enaa varjosta elaman iloani ja haluan sen nakyvan nain julkisesti.

    Ja viela molemmille, Helja ja Susa, teilla on molemmilla ihanat blogit. Ma olen itse joutunut useamman kerran tarkistamaan sita mita blogille kirjoitan, joten tuollaiset kelaukset on tuttuja mullekin.

    No just joo, nain lyhyesti ma taas vastasin. Mutta innostun niin naista kivoista kommenteista. ;)

    ReplyDelete
  13. ASIAA, kiitos. Hyvä, että kirjoitit ulos. Tietenkin samaistuin moneen kohtaan. Mahtavaa luettavaa, jälleen. Itse löysin pilateksen, oikeastaan ainoa paikka minulle pahassa olossa, jolloin olen todella läsnä itseni kanssa. Niin vaikeaa oli silloin joskus se ensimmäinen kerta, kun oli juuri vaikea elämäntilanne, stressi se kaikki, mutta kyllä kannatti. Ja vaikeaa se on ajoittain edelleen. Monet kirjat myös luettu ja mm." valon enkelit kortit" käytössä ( sieltä pakasta nostettaessa saa voimalauseen )varmasti hömpötystä niin monien mielestä, siis tuo jälkimmäinen, mutta mitä sitten, jos itselle toimii. Myös kissan kehräys toimii rauhoittavasti. Ne tietää joilla kissa on. Meistä ketään ei voi veistää uudelleen,eikä tarvitsekaan, mutta toki itseään voi kehitää, eikä aina tarvitse puskea omien arvojensa mukaisesti, ajatusmaailmaa voi avartaa. Tärkeintä kai on, että itse tietää kuka on ja mitä puolia itsessä haluaa kehittää, mitä säilyttää. Matkalla ollaan...vaikkakin eksyn useasti.P.s käytän just noita samoja pulloja maljakkoina:)

    ReplyDelete
  14. Taas hyvää luettavaa!

    Kiitos edellisen postauksen vinkeistä, ovat jo kokeilussa. Katsotaan mitä tapahtuu... Näin jo tosi ihanaa unta viimeyönä.

    ReplyDelete
  15. Mulla oli olevinaan jotain fiksua sanottavaa tuohon (loistavaan) postaukseen. Luettuani kaikki kommentit menin niin pyörälle päästäni, että ehkä sittenkin kommentoin vain: Lovely pictures! :D

    Mukavaa viikonloppua kaikille!

    ReplyDelete
  16. P.s
    Noviisi kysyy, mitä ne aarrekartat ovat?

    ReplyDelete
  17. Puistolapsi
    No hienoa asiaa tuli myos omassa kommentissasi. Ma olen itse pidempaan haaveillut Pilatesista, olen sita jonkin verran ihan kotikonstein harjoittanut, mutta tekis mieleni alkaa kaymaan oikein tunneilla. Siina yhdistyy todella hienosti seka mielen etta fysiikan hallinnan kehittaminen, niiden hyvin vointihan kulkee muutenkin niin kasikadessa.

    Ja voin vaan kuvitella kuinka joiltakin paasee halveksiva tutahdus, kun kuulee valonenkelikorteista ja voimalauseista. Mutta aivan jarkevaan psykologiaanhan se perustuu. Siina vaan kannustus ja tsemppaus tulee suloisessa paketissa, ei se siita sen hompampaa tee. Oikeastaan psykologisesti ajatellen monille ihmisille tuollainen voi tehota paljon paremmin, kuin vain koruton yritys psyykata itseaan uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa.

    Ja tosiaan, ei meita tarvitse uudelleen veistaa, mutta ei varmasti ole pahitteeksi kenellekkaan jos itse haluaa elamaansa avartaa ja kasvaa. Monet juuttuvat juuri jaarapaisyyttaa johonkin kehityskauteen, eika ymmarra, etta elama voi olla jatkuvaa kasvua ja aina voi itseaan venyttaa eteenpain.

    Gypsy Purple
    Thank you. :))


    Minna
    Kiva kuulla ja tuo ihana uni on hyva kannustin. Ihanien asioiden ajattelu muutenkin, sellainen sisainen pieniliekki, toivon kipina, on aina hyva koittaa pitaa ainakin pienella alulla. Ja aina kun tulee tilaisuus, niin antaa sen loimahtaa. Intohimo ja itseluottamus saa ihmeita aikaan.

    Tuire
    LOL, ja lyhyesta virsi kaunis. Thanks. ;)

    Mukavaa viikonloppua sinullekin. :))

    Puistolapsi
    Aarrekarttoihin laitetaan joko kuvallisesti tai sanallisesti omia unelmia. Kartta on ikaankuin muistutuksena ja vahvistuksena, etta arjen tuoksinassakin muistasi pitaa kiinni niista unelmista. Mulla ei oikeastaan ole kovin syvallista omakohtaista kokemusta aarrekarttatyoskentelysta, mutta varmaan esim. googlettamalla loytaa siitakin lisaa. Mutta unelmista ja unelmoimisesta aion piakkoin kirjoitella.

    ReplyDelete
  18. Kiitos vastauksestasi ihana. Unelmia ja unelmointia odotellessa.

    ReplyDelete
  19. I've done it again.... borrowed images from your lovely blog. I even borrowed your great Finnish music.
    Your fantastic bohemian style is incredible & your camera lens understand your feeling!!

    Agneta, the swedish one

    ReplyDelete
  20. Tervehdys

    Olipa kiva saada kommenttisi, ja myös tavallaan hämmentävää, heh, koska olen parina päivänä tuumaillut tulla lukemaan blogejasi pitkästä aikaa. Siis onko niin että telepatiaa on olemassa?

    Oi noita sinun upeita kuviasi! Jos olisin kateellista mallistoa, nyt olisin ihan vihreä ja onneton :D

    Olet tehnyt postauksen aiheesta joka kiinnostaa minua tavattomasti, mutta josta en ole enää aikoihin jaksanut kirjoittaa koska aina tuntuu putkahtavan esiin joku jolla on aiheesta varmat tyrmäävän törpöt mielipiteet jotka hän esittää minua ja kirjoitustani vähätellen. Ja vaikka miten yrittäisi selittää että aihän se nyt sitä tarkoita... Äh, ihan turhaa. Riittää kun itse tiedän mitä positiivisuus omassa elämässäni merkitsee.

    Sinä kirjoittelet tästä osuvasti. Mukava lukea!

    ReplyDelete
  21. Moikka

    Hieno kirjoitus ja musta jotkut esim. masennuslääkkeet ei välttämättä auta kaikille
    ei sekään ole hyvä jos lääkitys mikään ei tunnu missään ja esim. jos annetaan jonku sairauden jälkeen liian vahva masennuslääkitys
    joka latistaa kaikki tunteet.

    Musta sillon pitää saada myös surra
    tai jos on kausi jolloin
    tuntuu pahalta pitäisi saada selvittää nekin tunteet ja mielialat kuitenkin.

    Toisilla lääkitys auttaa.

    Luonteesta kaikki ihmiset on ihania vikoineen päivineen
    oishan se aika tylsää jos kaikki
    olis samanlaisia luonteita
    eikä yhtään yksilöitä;)

    Muksaa sunnuntaita sinne!

    Jamelia

    ReplyDelete
  22. Mulle on elämän koulu opettanut pikkuhiljaa, että on paljon asioita joille ei kertakaikkiaan voi mitään. Sellaiset ovat kaikki itsensä ulkopuolella olevia asioita. Jotkut jopa elämää suurempia asioita. Ne joutuu hyväksymään ja niiden kanssa elämään, tai sitten on seinä edessä.

    Omaa itseään voi ja pitää kuunnella, hoitaa, ymmärtää, opettaa, harjoittaa, sopeuttaa, läksyttää, lelliä ja rakastaa. Joskus siihen tarvitsee ulkopuolisen apua, lääkäriä, ammattiauttajaa, opuksia, lääkkeitä tai "vain" ystävää. Vasta kun on sujut itsensä kanssa voi olla sujut muiden kanssa.

    Hyvä postaus ja mielenkiintoisia kommentteja!

    Masennus on pelottava sairaus, toivottavasti sellaista en joudu kokemaan ja toivon että rakkaat ystäväni, joita näissä kommenteissakin esiintyy, löytävät parhaimman mahdollisen avun ja keinot pysyvään parantumiseen!

    ReplyDelete
  23. Ja kun osaa hyväksyä itsensä, oppii myös hyväksymään toiset sellaisina kuin he ovat eikä vain itsensä. Toiset ja oma itse arvostelematta, moittimatta, keskeneräisinä. Se sallittakoon.

    ReplyDelete
  24. Fantastiska bilder i fantastiska collage!!! Mari.

    ReplyDelete
  25. hello, grace à agneta je découvre votre blog et j'aime beaucoup !!
    bonne soirée
    véro

    ReplyDelete
  26. Leena Lumi
    'Kun perataan kampeloita, niin perataan kampeloita', siina lauseessa on kylla kiteytettyna paljon viisautta. Ja en usko, etta olisi ketaan, jolle tuon oppiminen olisi pahasta.

    Tuo on niin totta, etta sita ei valttamatta itse huomaa, miten piippuun on itsensa ajanut. Ihminen kummasti sopeutuu melkein kaikkeen, eika valttamatta edes ymmarra pysahtya ja kyseenalaistaa mitaan, vaikka paha olo kuristaisi jatkuvasti.

    Toi on yksi todella hieno tapa valittaa itsesta ja myos muista, etta pitaa huolen siita, etta itse saa sen levon ja rauhan. On tarkea pysahtya kuuntelemaan itseaan. Omia akkuja pitaa osata suosiolla ladata.

    Ma olen sita mielta, etta jos ahdistaa ja elamassa tuntuu seinat kaatuvan paalle tai nousevan pystyyn, niin ei ole todellakaan tyhmempi ajatus lukea sellaisten ihmisten kokemuksia, jotka ovat itse sellaisesta selvinneet.

    Agneta
    You are so sweet, you make my day. I'm so flattered to see my photos on your blog, cause I find there always the most beautiful pictures. Thank you again. :))


    Rita
    Taalla blogimaailmassa nayttaa olevan ihan sama ilmio kuin tavallisessa elamassakin, valilla sita etaannytaan ja taas lahestytaan. Jokin asiaa vetaa yhteen ja jostain syysta mekin nyt sitten "tavattiin" jalleen. :))

    Ma olin kanssa melkein jattanyt tallaisista asioista kirjoittamisen, koska en halunnut ketaan arsyttaa. Mutta jotenkin mun oli pakko palata asiaan, jos en kertoisi tasta puolesta elamastani, niin jattaisin kaikkein oleellisimman pois. Se kaikki mita olen ja mita mulla on, perustuu taysin siihen, etta mita olen oppinut. Olen itse joutunut aikoinani kyseenalaistamaan kaiken ja uskon, etta ei ole ketaan, jolle ei tekisi hyvaa hiukan tarkastella niita omia luutuneita kasityksiaan.

    Tietysti kaikkein tarkeinta on se, etta itse tietaa, mutta toisaalta, on myos inhimmillista haluta kertoa eteenpain sellaisesta, jonka itse jostakin saanut.

    Ma aion nyt jatkaa, uudella rohkeudella naiden juttujen kelaamista ja toivon salaa, etta joku jaarapaa saattaisi naista saada edes pienen kipinan ja oivalluksen.

    Jamelia
    Olen kanssasi samaa mielta, etta varmaan monissakin tapauksissa masennuslaakkeet voi olla jopa haitaksi. Ma uskon kanssa, etta on ihan hyva ja tarpeellistakin kayda myos surullisia tai ahdistavia elamanvaiheita lapi, eika koittaa tukahduttaa niita tunteita. Ne tunteet jaa kasittelematta, jos itsensa turruttaa niista pois.

    Mutta toisaalta joillekin voi laakkeet olla toki tarpeellisia ja suuri apu vaikeassa tilanteessa, mutta silloinkin pitaisi ymmartaa, etta se kaikkein tarkein apu loytyy jokaiselta itseltaan.

    Masentuneet ihmiset ovat menettaneet uskon itseensa ja omiin kykyihinsa, silloin olisi erityisen tarpeellista juuri muistaa tuo, etta me kaikki ollaan yksiloita ja pitaisi hyvaksya itsensa ja muut, vikoineen paivineen.

    Mukavaa sunnuntaita sinullekin. :)

    MaaMaa
    Olet oivaltanut hienon elamanviisauden ja voisi sanoa, etta suosiolla. On tosiaan syyta jattaa sellaisten asioiden murehtiminen joille ei voi mitaan ja tosi tarkeaa toi, etta osaa olla itselleen lempea ja etta oppii kuuntelemaan omia tarpeitaan. Ja tosiaankin, vasta kun on sinut itsensa kanssa, oppii tulemaan toimeen paremmin myos muiden kanssa.

    Usein juuri se, etta ei suostu antamaan itselleen sita aikaa ja ymmrrysta, saattaa johtaa siihen masennukseen ja seinat nousee pystyyn. Silloin se ulkopuolinen apu on tietysti tarpeen ja se varmasti onnistuukin, jos siita loytaa sen kipinan, etta oppii katsomaan itseaan ja maailmaa lempeammin.

    ReplyDelete
  27. Marjaisa
    Olitkin taalla samaan aikaan, ja just noin, ma luulen, etta ilman itsensa hyvaksymista ja riittavaa itsetuntoa, ei edes voi ymmartaa ja hyvaksya myos muitakaan. Ja keskeneraisyyden ymmarrys ja sieto, on myos yksi todella tarkea taito.

    Mari, tack så mycket! :))

    Giveto, merci! :))

    ReplyDelete
  28. Hei :)

    Kiitos vastaamisesta. Itse en ole enää aikoihin voinut vastata kommentteihin - syynä kova työtahti. Siitä samasta syystä en ole paljon blogannutkaan kevätkauden aikana, mutta nyt taas bloggailen.

    Mukavaa (positiivista, wink, wink) päivää! Rita

    ReplyDelete
  29. always i found inspirations here!!!
    Thanks

    ReplyDelete