Sunday, June 26, 2011

iiiihana viikonloppu ja toivottavasti yhtä ihanaa alkavaa viikkoa...

Viikonloppu, joka meillä aina alkaa torstai-iltana ja päättyy sunnuntaiaamuna, oli ihan uskomattoman ihana.

 Me oltiin molemmat tosi energisiä ja täydessä työntouhussa aamusta iltaa. Yöunet siinä hiukan kärsi, kun ei millään olis malttanut nukkua. Niin monta ideaa ja juttua pyöri mielessä.

Mä alotin about miljoona uutta projektia. Hyppelin sitten hommasta hommaan. Kovin paljoa valmista ei syntynyt, koska ihan tahallani haluan antaa ideoiden muhia ja kehittyä rauhassa.

Ja kaiken muun ohessa saatiin vielä tehtyä uskomattoman paljon rästiin jääneitä kotihommia, kuten pestyä ainakin sata koneellista pyykkiä.

Se on ihmeellistä, miten hitaasti joskus aika tuntuu kuluvan ja sitten jäljestä päin tuntuu, että se livahti ohi liian nopeasti, eli aikaa ei tuntunut riittävän mihinkään tarpeelliseen, se kaikki kulu päämäärättömään ajan tappamiseen. Sellanen tunne mulle tulee usein viikonlopun jälkeen. Mutta nyt oli kyllä ihan päinvastoin. Aikaa tuntu riittävän vaikka mihin, eikä ollut minkäälaista tarvetta yrittää tappaa sitä väkisin. Viikonloppu tuntui tosi pitkältä ja virkistävältä. Tälläsiä tahdon lisää!

Ai niin, ja ihan kuin huomaamatta, tuli tehtyä ihan "oikeaakin" työtä, ikäänkuin siinä sivussa. Eli polkaisin muutaman Digital Kit:in, en keksi mitään suomenkielistä käännöstä tuolle. Minä kipaisen tästä nyt jonkin projektin pariin, ja kun saan jotan valmista aikaiseksi, niin kipaisen sitten heti innolla takas tänne näyttämään! Sommoro!

***
It was so lovely weekend. We got so much done. Even thought I also started many new project, which I didn't finished, I just jumped from one to the other. I don't want to rush, I wanted to let the ideas brew. No hurry. But I did finish something, or somethings, a couple of new Digital Kits. But now I have to go, and continue, but I'll be back, as soon as I've finished something. Cheers!

14 comments:

  1. Itsellänikin oli ihana juhannusviikonloppu "mummonmökillä": http://paluuhistoriaan.blogspot.com/2011/06/perinnejuhannukseni_26.html
    Siellä oli pieneksi käynyt sukuni koolla. Hyvää keskikesää sinulle!

    ReplyDelete
  2. Juhlittiinko teillä Jussia vai muuten vain mukava viikendi?

    ReplyDelete
  3. Voi, musta tuntuu, että mä oon ollut ihan saamaton nyt viikonlopun... Pyykkikoneellinen nro 1 on vasta nyt pyörimässä ja kellon on pian puolenyön....

    ReplyDelete
  4. No niin, näin näitä energiapyrskähdykiä tulee hauduttelukauden jälkeen! Mukavaa!

    ReplyDelete
  5. Kuulostaa tutulta. Mulle käy myös usein niin, että saan kerralla ryskittyä paljonkin, mutta toisinaan sitten ei onnistu yksi vähäpätöinenkään homma.

    Tuttu kirjoitteli vähän sieltä etelämmästä Kaliforniaa ja sanoi, että on niin ihanaa kun helle ei piinaa. California dreaming... Enjoy!

    ReplyDelete
  6. On taas kaunista turkoosia. Alempana Budhan maalaaminen oli kiva idea ja lopputulos kaunis.

    ReplyDelete
  7. Ihania noi digital kit jutut,jos ne nyt tuossa alla olivat.Ihanat värit...nuo luurankokuvat tuovat mieleeni kirppismekko löytöni...punainen pohja ,jossa tanssivia luurankoja hatut päässään...
    Minäkin olin energinen juhannuksena ja sain ommeltua uuden kellohelmamekon afrikkalaisesta kankaasta...juhlat tiedossa muutaman viikon kuluttua.

    ReplyDelete
  8. Kaunista turkoosia ja tuo lila hortensia on ihana.
    En ole onnistunut kommentoimaan, mutta lukemaan olen päässyt. Eilen reistaili vuorostaan kuvian lähettäminen.
    Mukavaa viikonloppua sinulle taas ja heleätä heinäkuuta.

    ReplyDelete
  9. Marjaisa
    Pitääpä käydä lukasemassa sun juhannuksen vietosta. Oikein ihanaa keskikesää myös sinulle rakas ystäväni. :)

    Maketsu
    Eihän täällä Jussia mitenkään erityisesti juhlita, eli ihan tavallinen, mutta meillä nyt tosiaan oikein mukava viikendi. ;)

    ReplyDelete
  10. Maikki
    No ei sitä nyt sentään passaa ihan joka viikonloppu rehkiä, saamattomuus on ihan hyvää lepoa, kun ei ota siitä paineita. ;)

    Lepis
    Oikein mukavaa tosiaan, että pitkä hauduttelukausi poikii nyt tsemppiä. ;)

    ReplyDelete
  11. Johanna
    No just noin se menee, kun vauhtiin pääsee, niin sitten sitä tuleekin hommittua oikein olan takaa.

    Täällä oli kivan viileää, mutta nyt alkaa olla kyllä jo aika kuumat oltavat. ;)

    Arleena
    Buddha sopii nyt kyllä tosi kivasti meidän muiden värien kanssa. ;)

    ReplyDelete
  12. ihanuudet
    Vau, sullahan on nyt tosi makeita ja jänniä juttuja garderoobissa, kyllä tuollaisissa vetimissä kelpaa juhlia. ;)

    Unelma
    Kiitos ja Bloggerilla on tosiaan ollut taas ongelmia, ihan samat ole huomannut itsekin. Oikein ihanaa heinäkuuta myös sinne koto Suomeen. :)

    ReplyDelete
  13. Hyvää heinäkuun neljättä!
    Aika kuluu kuten sanot,olethan saanut vaikka mitä aikaseksi! Sata koneellista! Meillä pyöri vain tusinan verran eilen :) Suomi vieraita tulossa ensin ja sitten Peru vieraita, ja heinäkuu onkin sitten mennyt! Kesäkuu meni niin, että humisi. Olen kolmen kuukauden sapaatti vapaalla, enkä ehdi edes yhtä komeroa järjestää! Shame sheme!

    ReplyDelete
  14. Itse asiaan: hortensia kuvasi ovat aivan ihania, ja kun meillä niitä on, laitoin yhden öljypullon, turkoosinvihreän, tietty, likoamaan ja apinoin heti sinun asetelmaasi! Olet Inspis!

    ReplyDelete