Monday, August 18, 2008

Hienostunutta harmaata ja ripaus utuista pinkkiä

Mulla värikaudet saattaa muuttua tosi tiuhaankin tahtiin. Jopa ihan saman päivänkin aikana. Yleensä mua houkuttelee syvät ja räiskyvät värit, mutta seuraavassa hetkessä olenkin ihan myytynä kauniille harmonisille luonnon sävyille. Sisustuksessa olen ehkä kallistunut enemmän sinne räiskyvämpään suuntaan, mutta esim. pukeutumisessa omimmilta tuntuu neutraalimmat sävyt. Mun ihan ehdoton kestosuosikki on ollut jo pitkään harmaan ja pinkin yhdistelmät. Meikki väreinä olen käyttänyt niitä jo varmaan viimiset 20 vuotta. Eli sisutuksessa vaihtelen aika useinkin värimaailmaa, vaatetuksessa harvemmin, meikkivärejä en vaihda juuri ollenkaan. Ehkä hiukan nurinkurista.






Noissa 4 yllä olevassa kuvassa on sellaisia mun silmiä hiveleviä utuisia värejä. Kaikki tavarat jäivät kuitenkin kauppojen ikkunoille. Mutta jokin inspiraatio niistä kuitenkin ehkä tuli napattua, koska



kotiin tultuamme kaivoin Ikeasta ostetut tuikkukipot ja lyhdyn esille. Toi Buddhan pää on lahja ystävältämme, joka muutti asumaan Thaimaahan. Suitsukkeet vielä palamaan, niin tunnelma on valmis.

Illat on jo hiukan pitenemään päin täälläkin. On ihana istua pimeässä viilenevässä illassa helteisen ja hikisin päivän päätteeksi.

13 comments:

  1. Harmaa ja pinkin yhdistelmä on tosi tyylikäs - vaikkei vaaleanpunainen ole oma värini lainkaan.
    Joskus -siihen aikaan kun mietin asiakkaiden kanssa väriasioita- oli tosi vaikea saada puhuttua pinkille-prinsessalle jotain harmaata tasapainottamaan.

    Minulla kans meikkien värit pysyy lähes samana, huulipunankin ostan aina vanha puikko mukana samaan sävyyn - ja sitä samaa käytetään niin arjessa kuin juhlassa.

    Sun blogeja on mukava seurata!

    ReplyDelete
  2. Voi miten tylsäksi minä tunnen itseni, kun värimaailmani pysyy vuodesta toiseen samana: tummaa violettia, valkoista ja mustaa. Pieni ripaus valikoitunutta vihreää ja pienen pieni ripaus pinkkiä. Sisustuksessa siis, vaikka tekstiilit vaihtuu niin väriskaala säilyy.

    Pukeutumissa... no joo... tummaa violettiä mieluiten, pinkkiä, mustaa, valkoista, hieman maaston vihreää ;) Kuulostiko yhtään monipuolisemmalta toisinpäin lueteltuna ;)

    ReplyDelete
  3. Riittahelinä
    No jotkut pitää harmaata ankeana värinä, ja jotkut harmaan sävyt voi ollakin tosi masentavia, mutta löytyy myös niin kauniita lempeitä sävyjä. Mulle pinkkin on aina ollut mieleinen väri.

    Mun mielestä kun löytää ne oikeat meikkivärit, niin ei siihen kaipaa vaihtelua, mieluummin käytän niitä värejä, jotka sopivat mulle kuin että vaihtelisin niitä muodin mukaan. Mä kanssa käytän samaa huulipunaa arkena ja juhlana.

    Ja kiitos, kiva, että käyt kurkkailemassa. Sullakin on tosi kivoja blogeja. ;)

    ReplyDelete
  4. Lepis,
    Jos on löytänyt ne oikeat värit ja viihtyy niissä, niin mitä niitä sitten muuttelemaan, mulla kun toi sisustaminen on ollut myös ammatti, niin sen takia sitä kai sitten helpommin tulee kokeiltua ja innostuttua vaihtelemaan. Ja sisustusasioita tulee siis seurattua aika paljon.

    Aika varma maku sulla täytyy noiden värien suhteen olla, koska luettelitpa ne miten päin vain, niin eipä se paljoa muutu. Mä tykkään kaikista sun luettelemista väreistäsi. ;)

    ReplyDelete
  5. Vaatteissa musta on must, mutta sisustuksessa käyvöt kaikki värit paitsi sininen.

    Ihailen kyllä sinun värisilmääsi, Itkis, blogisi ovat ihan oikeasti sisustetun näköisiä.

    ReplyDelete
  6. Susu, kyllä munkin mielestä vaatteiden ehdoton ykkösväri on musta. Mutta harmaa ja pinkki tulee mulla sitten heti sen perään.

    Ja kiitos kehuista, kyllähän sitä ehkä luontaista taipumustakin on värisommitteluun, mutta toisaalta lähes 30 vuoden työkokemuksellakin on ehkä jotain osuutta asiaan. ;)

    ReplyDelete
  7. Tunnelmallinen utuinen tunnelma syntyy, kun laitoit pinkit tuikut malamaan harmaata taustalla.

    No meillä sisustusvärit valkoinen, merihiekanharmaanruskea, ruskea, kulta, jalokivenvihreä, tumma viininpunainen, luumunpunainen, kerma,turkoosi....
    Jos käyn kaikki taulut läpi, niistä löytyy lukemattomia värejä, onneksi ja taulujen takia seinät ovat valkoiset.

    Vaatteissa musta, ruskeanharmaa, harmaa, valkoinen (puserot), muutama pusero pinkkiä....

    ReplyDelete
  8. Arleena
    Ihanilla nimillä kuvailit noita sisustusvärejä, mulla on oikein intohimo värien nimiin, ennen Suomessakin oli värikartoissa väreillä numeroiden lisäksi nimet, valitettavasti ei enään. Täällä on värikartoissa nimet ja mä rakastan lueskella niitä. Halpa hupi muuten. ;)

    Ja hieno kokonaisuus noista väreistä syntyykin, hillitty, muttei tylsä.

    Aika saman suuntaiset vaatevärit sulla on, ne sopii useille suomalaisille todella kauniisti. Ja jättää kuitenkin itse ihmisen pääosaan, ettei vaatteet varasta koko showta. Musta ei ole oikein onnistunutta pukeutumista, jos aina vaan kehutaan vaatteita, eikä itse vaatteiden kantajaa.

    Sama muuten sisustamisessa, jos mieleen vierailusta jää päällimmäiseksi sisustus eikä ihmiset, niin sekään ei ole ehkä niin hyvä.

    ReplyDelete
  9. Pimenevissä ja ihan pimeissä illoissa on parasta se kun saa laittaa tuikut, kynttilät ja lyhdyt palamaan.
    Liekki on kaunis sana.

    Nuotion äärelläkin voi istua tuntikausia, kohentaa tulta.
    Lapsilla on joku ihme viehtymys aina koskea kynttilään kun se palaa. Muistan sen omastakin lapsuudesta.

    Mutta väreistä.. pinkki ja harmaa ovat suosikkejani, samoin luumunpunainen, punaviininpunainen. Vaatteissa musta, se kun hoikentaakin.

    ReplyDelete
  10. Mulla on väreissä suosikit ja hylkiöt melko paljon sävyjen mukaan. Eikö vaan pinkkikin voi olla joskus tosi HIRVEÄÄ? Taas joku vanha roosa tai harmaalla leikattu vaaleanpunainen voi olla aivan ihanaa.
    Musta menee aina, mutta en pysty yhdistämään sitä vaatteissa valkoisen kanssa. Siitä tulee liian virallista, tarvitaan jotain pehmentämään. Me kaikki rakastetaan näköjään hyviä viininpunaisia ja luumun sävyjä! Mieliala vaikuttaa vaatteiden väreihin, tällä hetkellä kun yritän tsempata itseäni työasioissa tarvitsen pakosta punaista tai syvää keltaista, jotain joka pitää hereillä.
    Mutta älkää tulko tarjoamaan minulle murrettua ruskeaa tai vihreää vaatteisiin, silloin juoksen pakoon. Ne musertavat ihmisen maaston sekaan.
    Ihania tavara- ja kalustekuvia sulla Itkupilli, really bohemian

    ReplyDelete
  11. Sooloilija
    Tuli on kyllä sellainen kiehtova elemetti, sitähän ihmiset on tuijotelleet vuosituhansia, kun ei ollut telkkareita, niin silloin tuijoteltiin tulta iltaisin.

    Kyllä se todella tunnelmaa tuokin, yksi pieni kynttilä voi olla iso ilo.

    Mä muistan lapsena, että sillä steariinilla piti aina leikkiä, mun äiti aina kielisi sen. Siihen tuli sitten kuin pakkomielle, aina piti olla kynttilöitä sörkkimässä.

    Kerran mulla oli sellasia hauskoja valuvia kynttilöitä, meillä oli bileet ja siellä paljon porukkaa, me kaikki aikuiset naiset ronkittiin niitä kynttilöitä ihan hulluna, sai kerrankin tehdä sitä sydämen kyllyydestä, eikä kukaan valittanut.

    Sooloilija, sitten olet ihan samanlaisiaa värilinjoilla vaatteiden suhteen. Ja musta tosiaan hoikentaa, se ei ole suikaan vähäisin syy miksi mustista vaatteista tykkään.


    Willow
    No toki on niin monenlaisia pinkkejä, mä tykkään lähes kaikista, mutta en jos taittuu liiaksi persikkaan. Vanha roosa ja harmahtava pinkki ovat tosi elegantteja, niisä on ihan oma tunnelmansa. Entisaikojen lumoa.

    Mustavalkoinen on aika jyrkkä väripari, ei sovi kaikille. Mutta musta yhdistettynä esim. luumuun ja viininpunaiseen on upea yhdistelmä, vaikkakin dramaattinen, niin kontrasti värien välillä ei ole niin suuri.

    Ja tietty väreillä on vaikutusta mielialaan ja ihan fyysistäkin vaikutusta. Kun tarttee tsemppiä niin silloin koko musta ei ole varmaan se parasväri, punainen on tosi dynaaminen voimaväri ja keltainen piristävä, kuin ripaus auringon energiaa. Mutta nekin saattaa taas olla joillekin tosi vaikeita, mutta kyllä sen ihminen yleensä itse tietää, jos olo on mukava joissakin väreissä, niin silloin on värit valittu oikein.

    No mä en kanssa käytä vaatteissa koskaan vihreää, poikkeuksena lime tai aivan turkoosiin vivahtava, perusvihreää en laittaisi päälleni ja ruskeaa todella valikoidusti, jostain harmahtavan ruskeista sävyistä pidän, mutta perusruskea ei ole koskaa kuulunut mun väreihin. Ja sitä paitsi ruskea ja perusvihreä ei sovi mun ihonväriin yhtään, katoan näkyvistä täysin, kuin häviäisin metsään. ;)

    ReplyDelete
  12. Mun meikkivärini ovat pysyneet myös samoina vuosia.
    Huulissa on kaksi eri vaihtoehtoa: "viinin tahrima" suu tai sitten nude.
    Luomilla ei mitään tai sitten sellainen luumu.

    ReplyDelete
  13. Violet
    Mulla on ihan samat värit! :D

    ReplyDelete