Tein vuosikausia toita ilman lomia, jopa ilman viikonloppuja. Lopulta ajauduin tilanteeseen, jossa ei kerta kaikkiaan jaksanut enaa edes ajatella mitaan selkeasti. Mita enemman sita ponnisteli, sita vahemman oikeastaan sai aikaiseksi. Tekeminen oli vain sekavaa sohimista sinne sun tanne.
Mutta ahdistunut mieli ei millaan suostuisi antamaan periksi. Mulle kavi siten, kuten monille muillekin, etta jos ei suosilla osaa hellittaa, niin pysahdys tulee sitten vaikka vakisin. Vasta kun olin saanut elamani umpisolmuun, oli pakkopysahtya.
Olin jattanyt valiin 15 vuoden kesalomat. Sitten loysinkin itseni 15 kuukauden pakkokesalomalta.
Kun pakollinen lomajakso oli ohi, huomasin, etta tyokyky ja inspiraatio oli palannut. Ihan innolla palasin taas sorvin aareen ja pienessa ajassa olinkin jo jalleen tyollistanyt itseni. Aamusta ilta myohaan taas ahersin, 7 paivana viikossa. Mitaan muuta en malttanut tehda kuin toita. Ja lopulta olin taas samassa tunnelissa kuin ennen.
Nyt koitan ihan suosiolla opetella myos rentoutumaan. Joka paiva sallin itselleni lepohetkia, mita enemman niita sallin, sita sutjakammin tyotkin sujuu.
Aion nyt ruveta kayttamaan tata blogiani apuna, etta malttaisin joka paiva pysahtya ja myos nauttia elamasta. Ja mulle ainakin on jotenkin kannustavaa tama, etta taalla voi jakaa naita pienia arkipaivaisiakin asioita. Eli nyt kutsunkin teidat avuksi ja seuraamaan, kuinka hyvin uusi rauhallisempi ja rennompi elamantapa onnistuu.
