Thursday, April 1, 2010

Jotain ihan "oikeaa"

Ma tykkaan koristella kotia, aina. Ja siita saattaakin johtua, etta en juurikaan koristele erityisesti juhlapyhiksi. Siihen saattaa olla syyna myos se, etta ennen tein tyota entista ahkereammin juuri juhlapyhien alla. Mulla on ollut jos jonkinlaista putiikkia, joihin olen myos itse vaantanyt sita sun tata. Lahjatavaroita ja koriste-esineita tuli tuutin taydelta etenkin juhlapyhiksi. Joten itse paasin rauhoittumaan vasta kun kauppojen ovet sulkeutuivat.

Mutta mulle on aina ollut tarkeaa, etta koti on kaunis, etta siella on esineita ja asioita, jotka hivelevat silmia. Hyvin harvoin kerkisin enaa yrittajaksi ryhdyttya tekemaan mitaan koriteita tms. omaksi iloksi. Tosin prototyypeista ja epaonnistuneista kokeiluista kertyi yhta sun toista omiinkin nurkkiin.

Nyt kun yritan ottaa rauhallisemmin, niin haluan tehda myos jotain ihan vartavasten omaan kotiin. Tuo toiseksi ylimman kuvan Madonna taulu onkin pitkasta aikaa jotain sellaista, jota olen "oikeasti" tehnyt, kuvan tosin tein ensiksi digitaalisesti, mutta printtasin sen ja liimasin kirpparilta loytyneelle taulupohjalle. Kuva on kollaasiarkki, joka loytyy Itkupillishopista ja Etsy-kaupastani.

Muut esineet on etupaassa kirppisloytoja tai anopilta saatuja. Nama nyt edustaa ehka sita vakavampaa Paasiaista, mutta me kylla tykataan tipuista ja pupuistakin, ehka saan kuvattua jotain hilpeampaakin tassa Paasiaisen aikana.

Hyvaa Paasiaista ~ Happy Easter

13 comments:

  1. Kauniita! Miten olet tehnyt pullot?

    ReplyDelete
  2. Minäkin pidän kauniista esineistä, mutta myös selkeydestä. En kestä, jos kotona on hirveästi krääsää. Yritän aina hankkiutua ylimääräisestä tavarasta eroon. Samoin pidän vaaleudesta. En usko, että koskaan maalaisin seiniä punaisiksi. Kun asuin yksin, kotini oli suorastaan askeettinen, mutta minä viihdyin siellä.

    Hyvää pääsiäistä!

    ReplyDelete
  3. Haneli
    Kiitos! Pullot on vanhoja ja niiden pinta on tollain kulunut, kiedoin vain niiden kaulojen ymparille risteja.

    Helena
    Ma en myoskaan tykkaa kraasasta, parasta on jos esineilla on jokin kayttotarkoitus. Mitaan turhaa kraasaa makaan en kotiini halua. Kaiken pitaa olla joko kaytannollista tai kaunista. Ja esineita ei saa olla liikaa.

    Vaalea on tietty aina turvallinen ja selkea yleisvaritys. Ma voisin kylla kuvitella maalaavani jonkun huoneen punaiseksi, jos mulla oli paljon huoneita.

    Hyvaa paasiaista.

    ReplyDelete
  4. Tosi kauniita kuvia taas! Noi pullot on ihania. Teilla on kylla niin tunnelmallista!

    Oikein hyvaa Paasiaista sulle ja Robille! :)

    ReplyDelete
  5. Susa
    Kiitos! Ma tykkaan tehda tuollaisia pienia asetelmia ja niiden avulla saakin helposti mukavaa tunnelmaa.

    Hyvaa Paasiaista myos teille kaikille, meilta molemmilta. :)

    ReplyDelete
  6. Ihania värejä teillä kotona. Sulla on kyllä silmää!
    Viettäkääpä nyt oikein rentouttava pääsiäinen! Minä lähden nyt kananmunien keittoon - toiset nukkuu vielä... ihana aamurauha =)

    ReplyDelete
  7. Oikein hyvaa ja rentouttavaa paasiaista!

    ReplyDelete
  8. Ihania nuop pullot ja korut niissä
    ja tekemäsi taulut myös:)

    Oikein rentouttavaa pääsiäistä<3

    Jamssi

    ReplyDelete
  9. Kauniita!

    Hyvää pääsiäistä!

    ReplyDelete
  10. Ihania kuvia! Tykkään tosta värimaailmasta tosi paljon.
    Hyvää pääsiäistä sinnekin!

    ReplyDelete
  11. Omassa kodissa on sehyvä asia, että saa tehdä siitä oman näköisensä. Samoin on puutarhan kanssa.
    Sinun kotisi väreistä ja tunnelmasta pidän.
    Tärkeää on, että kodissa asuu rauha ja rakkaus ja sinne on mukava tulla

    ReplyDelete
  12. Kauniita kuvia, pidän niin värimaailmastasi.

    Aurinkoista pääsiäisen aikaa, Itkis!

    ReplyDelete
  13. Tuire
    Kiitos! Ihanalta kuullostaa sun aamus, ma rakastan rauhallisia aamuja, kun saan ihan yksikseni touhuta. Ja kiitos muistutksesta, pitaa lisata munat kauppalistaan. :)

    Tuula
    Kiitos samoin. :)

    Jamssi
    Kiitos, ja rentouttavaa paasiaista myos sinulle. :)

    Taru
    Kiitos ja hyvaa paasiaista. :)

    Miumu
    Kiitos ja hyvaa paasiasita sullekin. :)

    Unelma
    Kiitos, ja olen samaa mielta kanssasi, oma koti saa olla oman nakoinen ja tarkeinta siella on todellakin rauha ja rakkaus ja etta siella on hyva olla.

    Susu
    Kiitos, ja todella mukavaa paasiaisen aikaa sullekin. :)

    ReplyDelete