Sunday, December 26, 2010

Joulu tuli ja meni

 Aattona löydettiin Ikeasta täydellinen valosarja täydentämään kynttelikköä.

 Lamput sopii siihen kuin nenä päähän.

 Ja ostettiin myös runsaasti muitakin kynttilöitä, koska niitä on nyt ihana polttaa iltaisin ihan keväälle asti.

 Kynttelikön seuraksi sopii nyt niin ihanati valkoinen pitsiliina.

 Valkoiset Halloweeniksi hankitut kurpitsatkin on vielä hyvässä kunnossa ja saavat jäädä koristeiksi niin pitkään kun kestävät.

Meillä oli niin rauhallinen ja lopoisa joulu, että se olis saanut kyllä vielä jatkuakin, mutta Rob joutu meneen tänään jo takas töihin.

Jouluaattona mlla oli jotenkin veto ihan pois ja aika ankea fiilis ja joulutunnelma ihan kadoksissa. Just kun mietittii, että miten me voitas skipata anopin jouluillallinen,  niin Robin veljen vaimo tuli kysymään, että oltasko kovin pahoillamme, jos jätettäs se illallinen väliin, kun kellään ei oikein tunnu olevan fiilistä sen valmistamiseen eikä muutenkaan joulun viettoon. No sehän sopi meille, tilattiin Pizza Hutista pastaa ja siinä sitten olikin meidän jouluateria, sitä samaa pastaa me syötiin sitten aattona ja joulupäivänä.

Mä taidan tänään itsekin jo alotella hiukan taas jotain töitä, kun noi pari päivää meni täysin levon merkeissä, niin nyt tuntuu, että jotain tekee mielikin jo tehdä. Melkein tekis mieli jo kaivaa ompelukone esille, mutten toisaalta raaski sotkea ruokapöydän rauhallista tunnelmaa. Se oli niin pitkään kaiken tilpehöörin peitossa ja nyt kun se on vihdoin siisti, niin haluaisin ihailla sitä näkyä vielä hiukan pidempään. Eli kai mä nyt sitten touhuan vaan tässä koneella, niin ei synny ylimääräistä sotkua.;)

12 comments:

  1. Musta tuntuu aina jouluaauton jälkeen
    et se joulu on ohi.

    Meilkin syötiin aaton jälkeisenä
    päivänä pitsaa;)

    Otin osan koristeista jo
    pois.

    Kynttilöitä on mukava tosiaan poltella<3

    Jamssi

    ReplyDelete
  2. Ihania kuvia taas oot ottanu. Joulu - joo oli ja meni. Ihana arki alkakoon - itsellä ei kyllä kauhea hinku ole töihin, olis kiva vaan näpräillä kaikkea kotona. Toi sun Pizza Hut-jouluateria kuulosti hyvältä. Meidän iso kinkku onnistu kyllä hyvin, mutta täytyy sanoo, että jos eläisin yksin, niin yhtään joululaatikkoa ei huushollissani olisi. Joulupäivänä syön mieluiten Suutarinlohta, perunaa ja ruisleipää. Hyvin epäromanttista :) Mukavaa alkavaa viikkoa sulle!

    ReplyDelete
  3. Kauniita kuvia. Miten Robin veli voi,ei varmaaankin oikein tee mieli juhlia,kun toinen on sairas.
    Ihana tuo bannerikuvasi!

    ReplyDelete
  4. Suloisesti luntakin satelee täällä blogissasi.

    Ikean valosarja on tosiaan täydellinen tuohon kruunuun.

    Kynttilöitä ja tuikkuja palaa meilläkin koko ajan.

    ReplyDelete
  5. Tätähän on nyt ollut liikkeellä. Pienistä lapsista on se ilo, että he vähän kuin pakottavat juhlimaan vaikka fiilikset olisivat kateissa. Lasten ilon ja jännityksen seuraaminen on ollut minulle ihan paras asia tämän joulun aikana.

    Mulla on myös dining roomin pöytä kerrankin tyhjänä. Muutoin siinä on roinaa jos jonkinmoista. En ole muuten tänä jouluna vielä sytyttänyt yhtään kynttilää. Nyt kai olisi aika...

    ReplyDelete
  6. Valosarja tosiaan sopii erinomaisesti kruunuun.
    Ihastelin asetelmiasia, olet kyllä niissä mestari.
    Mukavaa alkavaa työviikkoa sinulle.

    ReplyDelete
  7. Ihanaa oli päästä kotiin ja omaan rauhaan.Jos sasisin valita mieleiseni Joulun,niin nauttisin vaan rauhasta ja hiljaisuudesta...jossain korvessa.Ei ole vielä hetkeen mahdollista.Jotenkin tuntuu että sitä vain kaipais täydellistä nollausta,mutta ei voi mitään...huomenna töihin ja ihanat alet alkaa.Se siitä rauhasta!!!!

    ReplyDelete
  8. Jamssi
    Mä alotan ton joulun hössötyksen just sen takia hiukan aikaisemmin, että tiedän, kuinka nopeasti se on ohi.Mutta onneksi kynttilöistä voi iloita vielä pitkään, siitä tunnelmasta mä tykkään kyllä aina. :)

    Eliisa
    Noin me tehtiin joskus siellä Suomessakin lasten kanssa, kun ne oli jo isoja, ettei hankittu mitää pakollisia jouluruokia, mä olin meillä ainut, joka niistä tykkäs. Tykkään kyllä vieläkin, mutta en täällä kyllä jaksa nähdä vaivaa, että itseäni varten rupeisin sellasia väsään, täältähän ei nyt mitään laatikoita saa valmiina. Oikein ihanalta kuullostaa toi sun joulupäivänkin ateria. Mukavaa viikkoa sullekin. :)

    Yaelian
    Kiitos ja Robin veli voi jo paremmin, ei onneksi tarvinnut mennä edes sairaalaan, mutta kyllä se sen verran kaikkia stressas, että kukaan ei jaksanut juhlia.

    Sooloilija
    Mun oli ihan pakko laittaa lunta edes tänne blogille,kun oikeasti en ole sitä pitkään aikaan nähnyt.
    Mä olen niin tyytyväinen tohon valosarjaan, en osannut edes haaveilla noin sopivasta.

    Johanna
    Juu, kyllä meilläkin silloin vietettiin joulua ihan erilailla, kun lapset oli pieniä ja niiden ilosta itsellekin se joulu ilo tuli.

    Mä en tiedä koska mä raaskin tehdä mitään, kun niin nautin tosta siististä pöydästä. ;)

    Arleena
    Kiitos, ja todellakin, valosarja oli niin nappilöytö. Mukavaa alkavaa viikkoa myös sulle. :)

    Ihanuudet
    Juu, se tuntuu kyllä aina ihanalta, kun pääsee reissun päältä kotosalle. Mä oon viettänyt joskus sellaisa mökkijouluja, kaukana kaikesta ja ne on olleet ihania. No täällä meillä oli kyllä aikalailla samanlaista. Sulla onkin kyllä tsemppiä sitten tiedossa ensiviikolle. ;)

    ReplyDelete
  9. Sun joulus kuulostaa melkein omaltani. Mies oli töissä ja tuli vasta illalla ja sit tehtiin ihan tavallista ruokaa ja homehduttiin telkan ääressä. Joulupäivänä grillattiin ulkona vaikka pakkasta oli liki -20, mutta hitsi tuli kahta paremmat piffit. Muut ihmettelee miksi grillataan talvella mutta ei manuaaleissa lue että grillaaminen pitää lopettaa syksyllä, hauskaa hommaa talvella. Molempien vanhukset oli sunnuntaina meillä syömässä ja olin aivan puhki tästä suuresta sosiaalisesta koettelemuksesta mutta ihan jees meni. Onneksi tämä on nyt ohi.

    ReplyDelete
  10. Henrietta
    Kuullostaa hauskalta toi pakkasessa grillaaminen, ja tosiaan, voihan sitä tietty talvellakin tehdä, kyllähän sitä ennen on nuotiollakin kaikenlaita talvella grillattu. ;)

    ReplyDelete
  11. Hei, mistä tuo 'hämähäkinverkko'-verho on tehty? Miten? Mulla olisi tuossa jemmassa kalaverkko, mutta pitää värjätä se mustaksi ennen ripustamista. Tuo sinun verkkosi näyttää todella kiinnostavalta!

    ReplyDelete
  12. Lepis
    Se on revittyä t-paitaa. Mä joskus postasin siitä, kun löysin OutsaPopin-blogista ohjeen. Mä revin muutaman vaatteen itselleni, mutta sitten innostuin kokeileen, että miten idea toimis sisustuksessa...se on vielä kehittely asteella, mutta tykkään ihan mielettömästi tosta repaleisesta lookista.

    Kalaverkko kuullostaa kanssa aika hauskalta.

    Löysinhän sen ohjeenkin:
    http://www.outsapop.com/2009/03/outsapop-t-shirt-shredding-tutorial.html

    ReplyDelete