Saturday, December 11, 2010

Vihdoin padot murtui




Eilen kirjoittelin omituisesta stressistä, joka on mua on vaivannut. Ihan pienetkin mitättömät asiat on alkaneet tuntua rasittavilta ja ärsyttäviltä. Mutta tänä aamuna padot murtui täysin.

Mä uskalsin päästää vihdoin pintaan kaiken sen ahdistuksen ja pelon, joka kuitenkin on kaiken aikaa pinnan alla kuohunut. Mä sain siskoltani aamulla kirjeen. Ja sen johdosta kirjoitin itse kirjeen äidilleni.

Mulla olis kyllä vielä niin paljon muutakin kerrottavaa äidilleni, kirjeen kirjoittaminen ei tietysti ollut mikään iso juttu, mutta helpotti kuitenkin valtavasti, että sain jälleen kerrotuksi, kuinka paljon äitiäni rakastan ja kuinka paljosta voin olla hänelle kiitollinen. Äitini  on viimeisen parin vuoden aikana kamppaillut sellaisen tuskan ja murheen kanssa, jonka pelkkä ajatteleminenkin särkee sydämeni.

Mun vanhemmilla on ollut muutenkin tarpeeksi murheita ja vastoinkäymisiä, että sitä on todella toivonut ja kuvitellut, että asiat alkais vihdoin kääntyä parempaan, mutta kääntyvätkin sitten vain pahempaan.

Nämä on kuitenkin meidän perheen sisäisiä asioita, enkä halua näistä  näin julkisesti tämän yksityiskohtaisemmin kertoa. Mutta haluan kuitenkin tämän verran kertoa teille rakkaat blogi ystävät, koska nämä asiat vaikuttavat omaan elämääni niin paljon. Tällä hetkellä elämääni järisyttää todella syvät tunteet.

Terveiset teille äiti ja isä, näin bloginkin välityksellä. Olette molemmat niin mielettömän rakkaita ja ihania. Olen niin paljosta kiitollinen teille molemmille ja olen ylpeä ja onnellinen, että olen juuri teidän tyttärenne. Rukoillaan yhdessä, että meillä olis vielä paljon ihania hetkiä yhdessä.

Tähän loppuun haluan laittaa jotain piristävää. Tämä ihmeellinen ihana pieni mies on tuonut niin paljon iloa suurien surujen keskelle meidän elämäämme.

Terveisiä myös Kaapolle, mummon omalle silmäterälle.

10 comments:

  1. Toivon kaikkea hyvaa vanhemmillesi.

    Suloinen Kaapo.

    :)

    ReplyDelete
  2. Voimia niin sinulle kuin vanhemmillesikin.

    ReplyDelete
  3. Kaapo sai terveiset ja sanoo takaisin "heihei". Kaapo on taas oppinu paljon uusia sanoja. ;)

    ReplyDelete
  4. Ymmärrän.Toivon aurinkoista mieltä:)

    ReplyDelete
  5. Iso halirutistus ja voimia kaikkeen<3

    Onpas suloinen Kaapo kuvassa:)

    Jamelia

    ReplyDelete
  6. Susa
    Kiitos ja Kaapo on kyllä niin ihana. :))

    Tuula
    Kiitos, toivotukset lämmittää mieltäni. :))

    Sirpu
    Kiitos Kaapolle, meidän pitää taas pian jutella mesengerissä. ;))

    Hippityttö
    Kiitos, onneksi aurinkokin paistaa välillä. :))

    Jamelia
    Kiitos, ja onneksi on myös ilon aiheita, ainakin suloinen Kaapo. :))

    ReplyDelete
  7. Voimia teille kaikille!
    Ja anna ihanan Kaapon hymyn paistaa sydämmeesi.

    ReplyDelete
  8. Voimia ja positiivisiä hetkiä sinulle ja perheellesi. Elämän vaikeista ajoista huolimatta olet onnekas, kun sinulla on vielä molemmat vanhemmat. Ihanaa, että kerrot heille kuinka tärkeitä he ovat!

    ReplyDelete
  9. Lapsissa on tulevaisuus. Lapsen silmät ovat aina niin ihmeelliset - katso Kaapon silmiä, kun sydämessä juilii.
    Hyvä kun olet kertonut vanhemmillesi, kuinka heitä rakastat ja kuinka tärkeitä he ovat sinulle.
    Niin kauan kun on elämää, on toivoa. Siis toivokaamme!

    ReplyDelete
  10. Ihanuudet
    Kiitos, ja Kaapo on kyllä meidän kaikkien ilopilleri. :)

    Ansku
    Kiitos, ja en tiedä, johtuuko siitä, että olen täällä kaukana, että läheiset ihmiset on entistä läheisempiä ja rakkaita.:)

    Eeva
    Kaapolla on niin ihanat silmät, ne piristää jo ihan kuvienkin välityksellä.
    Ja toivon tosiaan, että vielä saatais kaikki viettää paljon yhteisiä hetkiä, nyt jo 4 sukupolvessa. :)

    ReplyDelete