Tuesday, March 27, 2012

*bLack* ~ in {daRk} cHaMbeRs + edit.

Digital Fun Challenge ~ Black

 ***
Edellinen postaus oli valkoinen, joten ei olis voinut paremmin sattua tämä Digital Fun haaste. "Fun" kyllä tässä yhteydessä on hiukan hassu sana. Eläydyin haastekuvan kanssa oikein kyyneliin asti. Viime yö meni samoissa tunnelmissa, kuljeskelin murheen synkissä sokkeloissa. Ja siellä aina tavoittaa jotenkin sen kaikkein oleellisimman, toiveen siitä, että ainakin omat lähimmäiset voisivat säästyä surulta ja kivulta. Ja ennen kaikkea pelolta. Murheen pimeä laakso on paikka, johon ennen pelkäsin mennä. Koitin välttää sitä kaikin mahdollisin keinoin. Nykyisin vierailen siellä aina kun siihen tuntuu olevan tarvetta. Siellä kohtaa omat pelkonsa, joista ei  pääse eroon, ellei niitä uskalla katsoa silmästä silmään. Siinä ne sitten velloo aikansa. Mua lohduttaa sellaisilla hetkillä aina vanha viisaus, joka sanoo, että pimeintä on ennen aamunsarastusta. Ilman luottamusta siihen, että se valo kyllä tulee, pelko voi kasvaa sietämättömäksi. Joskus sitä aamunsarastusta on joutunut odottelemaan kuukausi tolkulla, mutta mitä luottavaisempi on sen suhteen, niin sitä nopeammin se päivä sieltä nousee. Oikein aurinkoista päivää kaikille, vaikkapa vain risukasaan. ;)


edit 27th March, 4.42 pm.
Kun kerran kyseessä on Digital FUN Challenge, niin olihan mun nyt sitten ihan pakko vielä leikkiä edellisen postauksen munillakin.

 ***

Since it was a Digital FUN Challenge, I wanted to play a little bit more, so here is also a black version of the egg from the previous post. ;)

 ***

Tähän (siis tuohon ylempään kuvaan) sopii mielestäni nyt hyvin tämä kaunis Emilia Torrinin versio vanhasta tutusta biisistä.

22 comments:

  1. Kaunis kuva. Sana musta vie todellakin syviin ajatuksiin ja tunteisiin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Susu. Musta on todellakin syvien ajatusten ja tunteiden väri. Väri, jota mulla on aina ollut kaappi täynnä. ;)

      Delete
  2. Lohdullista on juuri tuo, minkä itsekin sanoit: iän myötä on oppinut, että syvimmästäkin kuopasta pääsee lopulta ylös - kun on tarpeeksi monta kertaa sieltä kivunnut. Nuorena usko siihen oli kovemmalla koetuksella.
    Kaunis musta kuva!
    Aurinkoa sinullekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Karusellissä ja toi on todella lohdullista, että nykyisin sitä jo tietää, että syvimmästäkin kuopasta nousee, sen on kokemus opettanut, nuorempana sitä kuvitteli, että pimeys vaan tihenee ja siinä pelossa se kyllä silloin tiivistyikin välillä lähes läpitunkemattomaksi. ;)

      Delete
  3. Surusta ja tuskasta voi syntyä jotain kaunista.
    Kuten tuo kuva.
    Aivan mieletön!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Pepi ja kyllä niissä surun syövereissä jotain kaunistakin on, jos vaan uskaltaa katsoa pelkäämättä. :)

      Delete
  4. Taidokas ja puhutteleva työ.

    ReplyDelete
  5. Nyt taidan olla vastarannan kiiski kun minä en koe mustaa vain mustana, synkkänä ja surullisena värinä. Minusta se antaa paljon mahdollisuuksia 'leikkiä'.
    Tunnelman luojana musta ja sen sävyt on vaikuttavia mutta en minä surua itse väristä eikä suru väristä tartu.
    Minä ihailen teidän taidokkaita töitänne - niin kuin nämä molemmat sinun kuvasi. Ylimmäinen jättää mielikuvitukselle tilaa vaikka kuinka ja munakuva on hauska.
    On se jännä miten me niin eri tavoin tuotetaan sanasta kuvia! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, en mäkään mustaa pelkästään synkkänä ja surullisena värinä koe, mutta kyllähän se toki on väri, joka hyvin kuvaa myös sellaisia tunteita. Mutta mustalla värillä leikitellä ja tehdä jopa ihan iloistakin jälkeä. Ehkä olisinkin tehnyt niin, mutta sattui juuri edellinen yö olemaan niin synkkä, että eka kuva syntyikin niistä tunnelmista.

      Se on tosi kiehtovaa todellakin, miten erilaisia kuvia samasta sanasta syntyy. :)

      Delete
  6. Salaperäisen tunnelmallinen kuva, henkinen, kohtalokas ja dramaattinen. Ja ihana purkautunut pitsireunus! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anne, mä tykkään itse kanssa tosta purkautuneesta pitsistä. ;)

      Delete
  7. Vaikuttavat harmaat sävyt. Kuvassa toteutettu romantikkaa ja dramattisuutta tasapuolisesti, jossa kerronnalla jatkuma. Pidän kokonaisuudesta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Andy, romantiikkaa ja dramaattisuutta kuvassa tosiaankin taitaa olla. ;)

      Delete
  8. Hei Itkupilli
    Mulla oli pitkästä aikaa vapaapäivä, sekä työstä että harrastuksista ( =keltainen lavastus, johon kyselin neuvoja on valmis) - ja tän vapaapäivän ajanvietteen jo perinteiseen tapaan sain sun blogeista ja pinterestissä ja niistä löytyneissä linkeissä.
    En tajua kuinka on mahdollista että aina saat kasaan niin paljon hienoja juttuja - oot aika nero.
    terveisin
    erittäin kiitollinen
    Hanne

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Hanne. No sepä kiva, että sait lavastuksen valmiiksi ja voit viettää vapaapäivää. Siihen, että saan aikaseksi kaikenlaista, on hyvin yksinkertainen selitys, mulla on niin paljon aikaa puuhailla tässä koneella ja tehdä ihan mitä haluan, työ ja harrastus kulkee käsikädessä. ;)

      Delete
  9. Niin, se on se suden hetki, jolloin ihminen on heikoimmillaan, ennen uuden aamun koittoa. Ajatuskin, jos ei nuku, tykkää silloin koluta synkissä kammioissa, kuten tuo eka kuva repsahtaneine pitseineen. Vaikuttava. Munakuvassa alkaakin sitten jo aamu koittaa ja suupielet nousta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sirokko, se on tosiaan kyllä se synkin hetki, kun ongelmat on vuoren korkuisia ja kaikki ovet säpissä. Aamun valossa kaikki näyttääkin sitten paljon lohdullisemmalta. ;)

      Delete
  10. Yön mustat hetket paljastavat sisimmät tunteet. Koskettava kuva ja teksti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Miiwi ja pelottavuudestaan huolimatta musta tuntuu, että noita mustia hetkiä todella tarvitaan, tunteiden pitää antaa nousta pintaan, että ne sitten voi hälvetä ja kadota. ;)

      Delete
  11. Kuva sai ihan toisen merkityksen, kun luin tekstisi.
    Ensin nin sen naiseuden herkistelyn katseilta salassa kamarina,
    mutta sanomasi toi surun väreitä mukaan.
    Upea kuva!

    Pelko on myös seuralaiseni, sen kanssa joudun opettelemaan. Kykyä uskallusta elää tätä päivää, kokea elämisen onni, eikä murehtia vielä tietämätöntä.
    .... elämä, niin kuin kohtalo, sallimus suo...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Liplatus. Joskus sitä tulee sukellettua pelon syövereihin, mutta enää en niin pelkää pelkoa, uskallan antaa pelottavienkin ajatusten nousta tietoisuuteen. Mitään tunteita ei pidä tukahduttaa tai koittaa niiltä välttyä. Mutta ne pitää kyllä antaa mennä menojaan ja kuten sanoit, tietämättömiä ei kannata etukäteen murehtia. Elämisen onnen voi saavuttaa vain tässä ja nyt. :)

      Delete