Eilen lentokentalla koitin urheasti pitaa itseni kasassa. Kyllahan ma lopulta liikutuin kyyneeliin, mutta en viela eilen uskaltanut paastaa niita taysin valloilleen. Mutta nyt kun paastin tunteet vihdoin valloilleen, niin tuntuu, etta nailla kyynelilla ei ole loppua. Niin kaukana on rakkaat lapseni ja lapsenlapseni.
Mulla oli ihana kesa, tyttareni perhe vieraili taalla ja nyt sitten oli viela ihana kuukausi poikani kanssa. Kunhan saan taman ikavani itkettya, niin tiedan, etta voin ammentaa iloa ja voimia noiden kuukausien muistoista viela pitkaan.
Mutta nyt olis jalleen aika palata pikku hiljaa arkeen ja alottaa tyot oikein kunnolla. Olen kesakuusta lahtien ollut lahes tulkoon lomalla. Se on tehnyt kylla hyvaa ja tuli kylla myos tarpeeseen. Seuraavan kunnon loman vietan ehka Suomessa. Siita unelmasta saan varmasti potkua kaikkiin toimiini tulevana syksyna ja talvena.
